Vuoden 1959 Ben-Hur sai 11 Oscar-palkintoa. Yksikään elokuva ei ole ylittänyt tuota, ja vain harva on päässyt samaan. Jos katsot tämän elokuvan, tulet todennäköisesti huomaamaan miksi. Vuonna 1925 tehtiin jo mykkä-Ben-Hur, ja 2010 on tehty jonkinlainen minisarja, kumpaakaan en ole nähnyt. Ja vaikka elokuva onkin historiallinen ja siinä esiintyy myös eräs kristinuskolle merkittävä henkilö, tästä voi nauttia kuka vaan.
Pääosassa, eli Judah Ben-Hurin roolissa on Charlton Heston, ja hienoa työtä herra Heston tekee. Näyttelyn lisäksi elokuvassa on hyvää oikeastaan kaikki. Jo kansikuva (juliste) antaa vaikutelman, että kyseessä on suuri elokuva. DVD:n takakannen mukaan siinä käytettiin 8000 avustajaa ja 300 upean näköistä kulissia, mikä mahdollistaa sen, että Ben-Hur on visuaalisesti huikea. Erityisesti hevoskisassa käytettävä areena patsaineen on fantastista katsottavaa, eivätkä orjalaiva tai henkilöiden puvut ole yhtään vähemmän hienoja. Kun visuaalinen puoli on kunnossa, täytyy myös mainita upea ja elokuvaan täydellisesti sopiva musiikki.
Elokuva alkaa sopivan eeppisesti. Saat kuunnella musiikkia noin kuuden ja puolen minuutin ajan, jonka jälkeen näet vasta MGM-leijonan, joka onkin tällä kertaa paikallaan. Tämän jälkeen tulee alkutekstit (komean musiikin soidessa), johon uppoaa taas muutama minuutti. Lisäksi elokuvan puolessavälissä tulee taas odottamista: Kun Ben-Hur on vannonut kostoa, ruudulla lukee “Intermission”, ja musiikki soi.
Vaikka monet saattavat olla sitä mieltä, että moinen on vain tylsää eeposhuttua, minun mielestäni se on tyylikästä ja sopii elokuvaan hienosti.
Tarina ei ole päätähuimaavan monimutkainen eikä se sisällä juurikaan hurjia twistejä tai yllätyksiä. Hyvin lyhyesti kerrottuna Ben-Hurin vanhasta ystävästä on tullut ilkiö, joka haluaa vain kaikkea hyvää Roomalle, ja juutalaiset ovat heille lähinnä pelkkiä orjia. Kun kaiken lisäksi Ben-Hur ja hänen perheensä vangitaan ilman minkäänlaista pätevää syytä, tämä jos mikä saa sankarimme raivon partaalle. Vähän ajan kuluttua Hur onkin orjana soutamassa roomalaisten venettä upeassa ja varsin pitkässä kohtauksessa, jossa näemme tuskaa, verta, kuolemaa ja suuren törmäyksen.
Myöhemmin huomaamme Hurin perheenjäsenten tulleen vakavasti sairaiksi, kun varsin kauhistuttavassa kohtauksessa roomalaiset vartijat avaavat sellin oven. Kun Hur saa tämän selville, ei se ainakaan hänen oloaan paranna. Mahtuuhan tarinaan eräs pieni ihmekin, minkä saat selville kun katsot elokuvan.
Nyt kun tarina on suurinpiirtein selvillä, voin kertoa mikä tästä elokuvasta todella tekee niin kiehtovan. Ensinnäkin jo aikaisemmin mainitsemani lavasteet, puvut ja musiikki ovat huikeaa laatutyötä. Dialogi on erittäin hyvää ja näyttely toimii. Myös elokuvan ehkä kuuluisin kohtaus, hevoskisa, on erittäin jännittävää seurattavaa. Katsoja alkaa väkisinkin kannustamaan Huria voittoon, kun roomalaissika yrittää tuhota kilpakumppaneiden renkaat. Kohtaus on pitkähkö, mutta miksipä ei olisi, elokuvahan kestää kolme ja puoli tuntia. Tämä mahdollistaa pitkät yksittäiset kohtaukset.
Eräs asia mikä myös tekee Ben-Hurista viiden tähden elokuvan, on se, että en missään vaiheessa toivonut sen olevan lyhyempi tai kyllästynyt sitä katsoessa. Elokuva ei myöskään mennyt “jeesustelun” puolelle eikä se ollut “liian” uskonnollinen tai raamatullinen. Jumalaviittauksia oli vain vähän.
Ben-Hur on upea eepos, joka on mestariteos. Hyvien elokuvien ystävien tulisi ehdottomasti nähdä tämä, mutta kaikille en voi tätä suositella: Teinikomedia-fanit voivat suosiolla jättää tämän tarinan katsomatta, sillä he kuitenkin tuomitsisivat tämän tekotaiteelliseksi roskaksi, ylipitkäksi, yliarvostetuksi, ja kaikkein pahinta, “liian vanhaksi”.
Juliste julistaa: “The entertainment experience of a Lifetime!”. Enpä ala väittämään vastaan.
