Big Fish on visuaalisesti näyttävä ja fantasian rakentaminen vanhoihin kyliin ja metsiin onnistuu hienosti.

19.8.2008 18:53

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Big Fish
Valmistusvuosi:2003
Pituus:125 min

Big Fish kertoo vanhasta ja hieman höppänästä satu-sedästä nimeltä Edward Bloom (McGregor/Finney). Hän on kokenut elämässään kaikkea mahdollista ja kolunnut kaikki paikat maan ja taivaan väliltä – tai niin hän ainakin väittää. Edwardin poika Will lähtee isänsä ja äidinsä luo kuultuaan isänsä tilan heikentyneen pahoin. Will on aina joutunut kuuntelemaan isänsä tarinoita ja on ääriään myöten täynnä niitä, ennen isänsä pois menoa hän haluaa kuulla kuka hänen isänsä oikeasti on.

Juonta leffassa ei liiemmäksi ole, katsoja vain istutetaan kuulemaan Edwardin seikkailuista, jotka saavat satumaisia piirteitä jättiläisten, noitien ja merenneitojen myötä. Big Fish onkin Tim Burtonin eloon loihtima koko perheen fantasiapakkaus, jota voi katsella ilman huolen häivää. Itse asiassa pidin leffan alusta todella paljon, se oli hauska ja fantasia sekoittui tosielämään juuri siinä nautittavassa suhteessa kuin pitääkin. Mutta, tietyssä pisteessä liika draama puskee kehiin, hauskuus katoaa ja tylsyys nousee auttamattomasti pintaan. Loppu on jälleen satumaisen hyvä, mutta sitä ennen jokin meni pahasti pieleen ja toivoin leffan loppuvan jo ennen aikojaan. Ehkä pituutta olisi voinut hieman karsia.

Näyttelijäsuorituksissa ja hyvin kirjoitetuissa hahmoissa ei ole mitään vikaa ja ne jaksavat kiinnostaa. Mukana jättiläisen roolissa nähdään 229 senttinen Matthew McGrory, jolle osa todella istuu mainiosti. Muutenkin Big Fish on visuaalisesti näyttävä ja fantasian rakentaminen vanhoihin kyliin ja metsiin onnistuu hienosti.

Kerran tämän katsoo, mutta vähän jäi huono maku suuhun kun lupaava alku ei kannatellutkaan loppuun saakka. Joka tapauksessa perheen pienemmätkin varmasti pitävät tästä ja aikuisillekin on jotain annettavaa, koko perhe vain sohvalle ja nauttimaan.

Arvosteltu: 19.08.2008

Lisää luettavaa