Toinen maailmansota on ihmiskunnan pahimpia ja tunteettomia saavutuksia 1900-luvulla, jolloin inhimillisyyden rippeetkin hävisivät. Vähänkin historiaa tuntevat tietävät natsien saavutukset, mutta useimmat eivät ollenkaan tiedä Aasian tapahtumista. Natsit eivät todellakaan olleet ainoita, jotka toteuttivat sairasta sairaampia tekojaan, vaan japanilaiset olivat yhtä suuruuden hulluja. T.F. Mous on mies, joka on tehnyt elokuvia japanilaisten hirmutöistä, joista pahimpana muistetaan Men Behind the Sun, joka kuvasi japanilaisten ihmiskokeista, jossa kiinalaiset – niin lapset kuin aikuiset – saivat kokea epäinhimillisen koetuksen. Mous kuvasi elokuvassaan suoraan sanotusti kaiken, jonka myötä elokuva joutui kaikkialla pannaan. Mousin pääperiaate ei ollut kuvata sairaita kohtauksia, vaan japanilaisten hirmutöitä. Hän ei halunnut tehdä siirappimaista koko perheen elokuvaa tapahtumista, vaan halusi yksinkertaisesti kuvata japanilaisten hirmuteot, ettei tällaista tapahtumaa unohdettaisi. Mous käytti hyväkseen hyvin paljon erilaista materiaalia, josta hyvinkin huomaa hänen kiinnostuksena ajankohtaan ja siihen, että kaikki kerrotaan niin kuin ne tapahtui.
Black Sun: The Nanking Massacre jatkaa Mousin halua kertoa kiinalaisten kokemuksista toisen maailmasodan aikana, eikä aihe tälläkään kertaan ole mitenkään helppo. Black Sun kertoo japanilaisten vuoden 1937 hyökkäyksestä Nankingiin, jolloin murhattiin 300 000 kiinalaista – niin lapsia, aikuisia, naisia ja vammaisia. Ketään ei säästetty teurastamiselta. Japanilaiset sotilaat ja kenraalit tappoivat surutta kiinalaisia ja sitä henkilöä kunnioitettiin eniten, joka tappoi eniten ihmisiä. Mousin Black Sun: The Nanking Massacre on kuvaus tästä historian synkästä ajanjaksosta.
Kuten Mousin edellinen elokuva, Men Behind the Sun, oli sykähdyttävää katseltavaa sairaiden kohtauksien vuoksi, ei Black Sun ole myöskään helppoa katseltavaa. Mousin hyvinkin väkivaltainen kuvaus, josta pahimpana kohtauksena mainittakoon sikiön repiminen äidin kohdusta pistimille ja joukkoteurastukset, ei ole helppoa katseltavaa, ja tämä varmaankin olikin Mousin tarkoitus. Hänen tarkoituksenaan oli kuvata ajanjaksoa synkkänä, todellisena ja niin pahana, että se saa katsojan voimaan pahoin miettiessään väkivaltaista ihmiskuntaa. Vai olisiko parempi, että Mous olisi kuvannut tapahtunutta siirappimaisin kosketuksin? Olisiko se ollut parempaa, jos Mous olisi kuvannut tapahtunutta viihteellisenä, koko perheen elokuvana? Mousin tarkoitus on vain kuvata ajanjaksoa, jota emme saisi unohtaa. Historian avulla voimme katsoa taaksepäin ja kokea ihmiskuntamme syvimmät virheet. Black Sun: The Nanking Massacre ei vain ole elokuva tästä verilöylystä. Se on kuvaus ihmiskunnan sairaimmista teoista, jossa ihmisten murhaaminen oli kunnian kysymys.
