Vuonna 2000 läpimurtonsa elokuvalla Unelmien sielunmessu tehnyt Darren Aronofsky on mies, joka raivaa vankkumattomalla ennakkoluulottomudella ja varmalla otteella tietään elokuvataivaalle. Vaikka Oscarit ovat vielä saamatta, on Aronofsky vakiinnuttanut paikkansa visionäärinä, jonka elokuvia kohtaan ainakin allekirjoittanut onnistuu muodostamaan massiiviset odotukset. Ja joita herra Aronofsky ei muuten jätä lunastamatta.
Aronofskyn edellinen elokuva kertoi showpainijasta, joka oli menestyksen päivänsä kokenut. Tällä kertaa tullaan täysin vastakkaisesta suunnasta: Black Swan kertoo tarinan esiintyjästä, jonka menestyksen päivät häämöttävät tulevaisuudessa. Nina Sayers (Natalie Portman), on nuori ja lahjakas balettitanssija, joka pestataan balettiklassikko Joutsenlammen pääosaan Joutsenkuningattareksi. Vaativa tanssiopettaja Thomas Leroy (Vincent Cassel) kuitenkin jatkuvasti toruu Ninan yksipuolisuutta: Onnistuakseen roolissa Ninan on tanssittava suvereenisti sekä valkoisen, että mustan joutsenen roolit, joista Leroyn mielestä Nina on pelkkä valkoinen. Nina on haltioissaan roolista, mutta ensi-illan lähestyessä suorituspaineet ja vaatimustaso alkavat käymään tuskallisiksi, eikä asiaa paranna Ninan ympärillä pyörivät ihmiset: katkeroitunut tanssitähti, jonka Nina on “syrjäyttänyt” (Winona Ryder), yliholhoava äiti, sekä salakavala tanssijatoveri Lily (Mila Kunis).
Aronofskyn jokainen elokuva kertoo ihmisestä tai ihmisistä, joilla on taakka harteillaan. Oli se sitten pakkomielle (Pi), riippuvuus (Unelmien sielunmessu), menetyksen tuska (The Fountain), tai Black Swanin tapauksessa täydellisyyteen pyrkiminen ja vaatimustason aiheuttamat suorituspaineet, osaa Aronofsky lähestyä aihettaan aina yhtä inhimillisesti ja moniulotteseisti. Vaikka elokuvan henkilöt olisivat kuinka vastenmielisiä hyvänsä, Aronofsky saa katsojan haluamaan tietää mitä kellekin lopussa tapahtuu. Black Swan on hyvin synkkä elokuva, joka saa ajattelemaan tiettyjen tahojen kunnianhimon ja lähes järjettömiksi suuntautuvien odotusten vaikutusta ihmisen henkiseen hyvinvointiin.
Natalie Portman on läsnä elokuvan lähes jokaisella minuutilla, joten hänellä on suuri vastuu elokuvan kannattelemisessa. Ja hän selviää siitä aivan loistavasti. Portmanin hieman hämmentynyt ja huolestunut yleisilme sopii päärooliin kuin nakutettu. Tärkeimmät sivuosanäyttelijät Mila Kunis ja Vincent Cassel hoitavat roolinsa todella näppärästi, ja Winona Ryder uransa päättäneenä tanssijana on myös osuva valinta. Sikäli harmi että Ryderin rooli elokuvassa on kovin lyhyt.
Kaikenkaikkiaan Black Swan on vuoden 2010 parhaimpia, ellei paras elokuva, joka pitää alusta loppuun asti otteessaan, tarjoaa ajateltavaa, shokeeraa ja koskettaa. Aronofsky on jälleen askeleen lähempänä elokuvamaailman kärkeä.
