Videopalvelu Netflix on lähivuosina noussut jättimäiseen asemaan elokuvien ja etenkin TV-sarjojen tarjoajana. Sen lisäksi, että Netflixistä näkyy lukuisia jo televisiosta tulleita sarjoja, tuottaa se nykyisin myös vain ja ainoastaan palveluun tehtyjä sarjoja. Yksi näistä on 13-jaksoinen perhedraama Bloodline.
Aloin alun perin katsoa ohjelmaa lähinnä hetken mielijohteesta. Olin kuullut ja/tai lukenut, että kyseessä olisi laatutelevisiota, mutta muuten en tiennyt sarjasta muuta kuin tiivistetyn juonen ja mitä traileri paljasti. Suoraan sanottuna uskoin, että en jaksaisi katsoa pilottia enempää. Kuten arvata saattaa, olin väärässä. Tarina imi mukaansa uskomattoman hyvin ottaen huomioon, kuinka hidastempoinen sarja on kyseessä. Palataan siihen kohta.
Bloodline kertoo Floridassa asuvan Rayburnin perheen tarinan. Perheeseen kuuluu isä Robert (Sam Shepard), äiti (Sissy Spacek) ja neljä keski-iän ohittanutta tai siihen saapuvaa aikuista lasta. Tarina on osittain kerrottu toiseksi vanhimman pojan, Johnin, selostamana. Johnin ammatti on poliisi, mikä on suuressa osassa tarinaa. Tämän lisäksi mies auttaa perheen yhteisen yrityksen kanssa. Perheen nuorimmat ovat Kevin ja Meg, jotka omien ammattiensa ohella auttavat myös yrityksessä. Itse pääjuoni keskittyy esikoiseen, perheen mustaan lampaaseen, Dannyyn (Ben Mendelsohn). Sarja alkaa siitä, kun Danny saapuu Floridaan Rayburnien yhteisen yrityksen 45-vuotisjuhlille. Miehen tulo tuo perheelle synkät muistot pintaan, eivätkä Dannyn sisarukset ja isä katso hänen paluutaan iloisesti. Ainoastaan äiti on iloinen nähdessään poikansa pitkästä aikaa.
Pääasiassa sarja seuraa Dannyn suhdetta perheeseensä, mutta sivujuonia on paljon. Yksi näistä on John selvittämässä teini-ikäisten raakoja murhia, mitkä myöhemmin liittyvät muihin tapahtumiin. Tämän lisäksi Kevinillä on ongelmia tyttöystävänsä ja alkoholin kanssa ja Megillä poikaystävänsä kanssa. Dannylla puolestaan on yrityksen lisäksi omia salaisia bisneksiään. Perusajatus siis on, että kukaan ei ole siltä miltä näyttää, ei edes omat perheenjäsenet.
Kuten aikaisemmin sanoin, Bloodline on hidastempoinen. Vasta viidennessä jaksossa alkaa kunnolla selvitä, mitä Dannyn ja perheen välillä tapahtui. Sitä ennen, eikä kyllä heti sen jälkeenkään, tapahdu juuri mitään. Ensimmäisessä yhdeksässä jaksossa syvennetään hahmojen välejä, motiiveja ja taustoja, kun sitten kymmenennessä episodissa alkaa oikeasti tapahtua. Voisi oikeastaan sanoa, että yhdeksän ensimmäistä jaksoa vain pohjustavat sarjan huikeaa finaalia. Tämä ei ole huono asia. Vaikka olisin Bloodlinen tekijänä tiivistänyt tarinaa parin jakson verran, sarja ei ole tylsä. Monessa kohtauksessa on imua, vaikka ne eivät juonen kannalta olekaan merkittäviä.
Monien uusien huippusarjojen vaikutuksen huomaa useammassakin kohtaa. Bloodlinessa on samanlaista mystistä ja synkkää tunnelmaa kuin HBO:n rikossarja True Detectivessa. Johnin ja Megin kihlatun Marcon (myös poliisi) käydessä tutkimassa tyttöjen murhaa, yhtäläisyydet näkyvät selvästi. Veljesten Dannyn ja Johnin suhde tuo viimeisten jaksojen aikana puolestaan mieleen Walter Whiten ja tämän langon Hank Schraderin suhteen Breaking Badista. Yhtäläisyydet eivät sinänsä ole suuri ongelma, mutta usein tulee tunne, että on nähnyt kohtauksen aiemminkin.
Sarjan suurin heikkous on moni huonosti kirjoitettu hahmo. Esimerkiksi Kevinin ja Megin hahmot ovat ärsyttävän tylsiä ja persoonattomia. Hahmoihin olisi voinut huomattavasti panostaa enemmän kun ottaa huomioon, kuinka suuressa osassa he sarjassa ovat. Myös John Rayburn on loppupeleissä aika yllätyksetön ja tyypillinen sankarihahmo, mutta näyttelijä Kyle Chandler pelastaa paljon. Henkilöistä Danny Rayburn on ehdottomasti paras. Pidän siitä, että välillä katsoja on hänen puolellansa, välillä häntä vastaan. Myös aiemmin mainitsemani mystisyys leijuu hahmon yllä loistavasti. Hänen motiiveistaan ei saa täysin selvää kuvaa ennen kahdettatoista jaksoa.
Ben Mendelsohn on huikea perheen mustana lampaana Dannyna. Miehen ei tarvitse sanoa mitään ja silti hän on sataprosenttisesti roolissaan. En tiedä, onko se Mendelsohnin oma olemus vaiko hänen luomansa, mutta se sopii täydellisesti hahmolle. Kyseessä on ehdottomasti palkinnon arvoinen suoritus mieheltä.
Bloodlinen voi ehdottomasti laskea laatusarjaksi. Se palkitsee katsojansa viimeistään huikeilla viimeisillä jaksoilla, jotka saavat sydämen hakkaamaan puolta lujempaa. Täydellinen teos ei ole kyseessä, mutta onpahan ainakin paranneltavaa tuleville kausille. Alun hidastempoisuuden vuoksi Bloodline tuskin tulee saamaan samanlaista suosiota kuin ensimmäinen Netflix-alkuperäissarja House of Cards, mutta toisaalta, suosio ei määrittele laatua.
