Näin uuden Bond-leffan (Quantum of Solace, 2008) ilmestymisen aikakautena päätin katsastaa silkasta mielenkiinnosta ihka ensimmäisen Bond-seikkailun. Salainen agentti 007 ja tohtori No ilmestyi jo vuonna 1962 (!) eli ikäero uusimpaan Bond-pätkään on jo huimaavat 46 vuotta! (Jos onnistuin laskuissani…) Vaikka vuosikymmenet ovat vierähtäneet huimaan tahtiin, ei ykkösosasta tuttu vanhahenkinen (ja se aito) Bond-tunnelma ole kadonnut mihinkään. Mitään Q:n salaisia vempaimia tai ihmeautoja ei ole turhaan väsäilty, vaan Bond, James Bond on tuiki tavallinen salainen agentti pyssyineen. Se tuttuakin tutumpi herrasmies, joka laukoo nerokkaita one-linereita, pieksee konnia, hurmaa naisia, ravistelee vaan ei sekoittele vodkamartinejaan ja selviää pahimmastakin pulasta.
Sean Connery sai kunnian olla ensimmäinen Bond. Connery sopii olemukseltaan, tyyliltään ja ulkomuodoltaan täydellisesti Bondin saappaisiin. Bondin tyyli, josta saamme pitkälti kiittää Conneryn tulkintaa, periytyi myöhempiin osiin muiden näyttelijöiden tulkitsemana. Aina Roger Mooresta Pierce Brosnaniin asti. Sen sijaan uusin Bond, Daniel Craig muutti Bondin tyyliä aiemmasta synkempään.
Connery on erinomainen huolettomana ja leppoisana brittiagenttina. Syötävän kauniit Bond-tytötkin muodostuivat myös ykkösosan kautta perinteeksi. Uhkean muhkea Ursula Andress sai kunnian olla ensimmäinen Bond-tyttö. Ja samoin kuin Connery, hän loi myös oman tyylinsä Bond-tytöille, joka on periytynyt myöhempiin elokuviin monien erilaisten ja eritasoisten näyttelijöiden tulkitsemana. Jatkuva hämmentyneisyys, vähäsanaiset repliikit, Bondin tahtoon alistuminen ja lukuiset muut Bond-tytölle omaiset piirteet ovat lähtöisin ensimmäisestä osasta.
Vaikka monet nyky-Bondeista bongatut asiat ovat peräisin ykkösosasta, ei ensimmäinen osa ole kuitenkaan paras Bond-elokuva. Ohjaaja Terence Young oli selvästi kokematon vielä tämän elokuvan ohjaajan puikkoihin tarttuessaan. Välillä liikaa huumorin ja toiminnan puolelle katoava tarina unohtaa oman tarkoituksensa. Katsoja unohtaa varsinaisen juonen hyvin helposti, kun muita juonen sivuosia korostetaan liikaa. Monet, tarinan kannalta merkityksettömät sivuhahmot, tulevat liikaa esille. Onneksi tarina pyörii yhden miljöön ympärillä, joten katsoja ei voi pudota kärryiltä totaalisesti.
Juoni on varsin simppeli ja juuri sen yksinkertaisuuden takia oli harmittavaa huomata sen ajatuvan paikoittain Youngin käsissä sivuraiteille. James Bond saa tehtäväkseen pysäyttää vallanhimoisen hullun Tohtori No:n (Joseph Wiseman), joka aikoo vahingoittaa Yhdysvaltain avaruusjärjestelmää pönkittääkseen omaa etuaan. Tohtori No:n suuri juoni kasvaa välillä liian suureksi, ainakin katsojan ymmärrettäväksi. Katsoja voi hämmentyä ja raapia päätään helposti miettien Tohtorin varsinaista suunnitelmaa, joka kerrotaan harmittavan epäselvästi.
Huolimatta puutteista Salainen agentti 007 ja tohtori No on muistettava ja merkittävä teos, joka aloitti pisimmän elokuvasarjan, mitä on ikinä tehty ja tietenkin tunnetuimman. Vauhdikasta toimintaa piisaa, legendaarinen tunnari kiehtoo ja olo katsomisen jälkeen on äärimmäisen nostalginen ja rentoutunut.
