Vaikka 1960-luvun kansalaisoikeustaistelu rikkoikin virallisen rotuerottelun USA:ssa ei se ole vieläkään tapahtunut täysin. Luonnollisesti vaatimus tasa-arvosta kalskahtaa myös alamaailmassa ja Tommy Gibbs (Fred Williamson) haluaa päästä osingoille ja hankkii katu-uskottavuutta tappajana. Vanhanaikainen mafiakelmi Cardoza (Val Avery) kuitenkin ottaa Gibbsin palkkalistoilleen. Häikäilemätön gangsteriohjus kasvattaa valtaansa petollisella väkivallalla ja luonnollisesti hankkii siihen liittyviä statusesineitä. Luonnollisesti ahne, vallanhimoinen, pitkävihainen ja kaiken lisäksi musta nousukas aiheuttaa närää, joten muut gangsterit joihin kuuluu myös vanha ja korrutoitunut jepari McKinney (Art Lund) pistävät kapuloita rattaisiin ja veri alkaa valua.
Larry Cohenin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama blaxploitaation ja gangsterileffan sekoitus onnistuu olemaan enemmän kuin osiensa summa. Se on tyly gangsterileffa missä valtaan ja vaurauteen noussaan häikäilemättömällä väkivallalla ja myös tuho tulee häikäilemättömän väkivallan kautta. Ainoa esivallan edustaja on korruptoitunut nilkki, joten vahvimman oikeus hallitsee elokuvaa. Pienestä budjetista huolimatta visuaalinen ilme on asianmukaisen karu ja väkivaltaa on runsaasti. Lisäksi soulin kummisetä James Brown säestää elokuvaa räväköillä kappaleilla, joten siltäkin osin lopputulos miellyttää.
Jos elokuvassa on aktiivisesti siihen osallistuva nimihenkilö on häntä esittävän näyttelijän oltava sovelias rooliinsa. Fred Williamson on enemmän kuin sovelias olemaan ahne, petollinen ja pitkävihainen gangsteriketku joka luonnollisesti itse hoitelee väkivallan toteuttamista. Kovassa paineessa rehvasteleva konna kuitenkin taantuu siksi mitä on: väkivaltainen ja pitkävihainen kelmi Harlemista. Williamson huokuu karismaa ja röyhkeää älykkyyttä ja vasta romahdettuaan tämä suureellinen roisto hävitetään kerronnasta. Häikäilemätön gangsterinousukas omaa kuitenkin muutamia inhimillisiä heikkouksia ja hyveitä joilla hahmo syvennetään todella ilkeäksi roistoksi.
Art Lund henkilöi Gibbsiä vastustavan rikollisen tradition eikä tämä korruptoitunut jepari ole yhtään karismaattinen ja hänen saatavat kalavelat tulevat maksetuiksi suorastaan katartisessa ryöpsähdyksessä väkivaltaa. Val Avery on stereotyyppinen spagettia mässäävä mafioso joka ei ymmärrä pätkääkään diplomatiasta ja paineeseen joutuessaan nahistuu halveksittavaksi vetistelijäksi.
Gloria Hendry jää harmillisen vähäiseksi elementiksi kokonaisuudelle Gibbsin inhimillisenä heikkoutena ja yhtä heikoksi jää Philip Roye Gibbsin herkempänä nuoruuden kumppanina ja näiden kolmiodraamakin jää vain yhteen jälleen kerran väkivaltaiseen kohtaukseen. Minnie Gentry ja Julius Harris tekevät lyhyet, mutta vahvat suoritukset Gibbsin vanhempina ja Julius Harrisin tehtävä on näyttää kuinka pitkävihainen päähenkilö on.
Lopputulos on brutaali kuvaus häikäilemättömästä pyrkyristä joka kiipeää valtaan potkimalla yläpuolella olevat alas, mutta putoaa itse alas kun nämä alkavat potkia takaisin. Lisäksi hän vieraantuu rakkaistaan jotka suorana seurauksena pettävät hänet pelosta ja hän pysyy loppuun asti itsekeskeisenä, kiukkuisena kovanaamana. Kova gangsterileffa jonka päähenkilö on vielä erinomaista paremmin näytelty musta kovanaama Harlemista.
