Bukowskia norjalaisen ohjaajan silmin – ei hullumpaa.

13.4.2006 01:08

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Factotum
Valmistusvuosi:2005
Pituus:94 min

Charles Bukowski tunnetaan mm. runoistaan. Hänen romaaninsa pohjalta laadittu Factotum on pätkä yhden miehen elämää. Hank Chinaski (Dillon) on mies, joka supliikillaan pärjäisi varmasti missä tahansa, mutta koska eläminen onnistuu helpommallakin, tyyppi ottaa rennosti. Tavallaan Chinaski on kuin eräs (vähemmän) suuri Lebowski Coen-veljesten leffasta. Erona on oikeastaan, ettei Chinaski keilaa, heilu kylpytakki päällä missä tahansa, heitä dude-läppää ja tupakassaankin hänellä on vain niitä sallittuja aineita. Siitä huolimatta Chinaskin tarinassa on mukavasti hupia, joskaan röhönauruja siltä on turha odottaa.

Elokuva on pullollaan Bukowskin tyylisiä mietteitä. Moni Chinaskin ajatus tuntuu katsojastakin hurmaavan hyvältä, mutta ko. hahmon elämä ei kuitenkaan välttämättä ole sitä, jota useimmat meistä halajavat. Chinaskille kelpaa nimittäin vähempikin. Hän lajittelee työkseen vaikkapa kenkiä, jotta pystyisi taas kustantamaan dokaamisensa ja kökköisen kämppänsä. Toisaalta Chinaski ei myöskään haikaile itseään parempien seuraa, joten hänen tuttavapiirinsä ja naisystävänsä ovat varsin mielenkiintoisia tapauksia. Bukowskin alter egoksikin sanottu hahmo ei tästä kaikesta huolimatta ole holtittoman päämäärätön. Hän on kirjailija, joka tahtoo tehdä (ainakin yhden) työnsä kunnolla.

Elokuvan pääroleissa nähtävät Matt Dillon ja Lili Taylor ovat hyviä. Dillon ei ehkä aivan ole hahmonsa sisällä, mutta Lili Taylorin mukautuvuus pelastaa paljon. Yhdessä sivurooleista loistaa lisäksi Marisa Tomei, joka saa jo pelkällä olemuksellaan paljon aikaiseksi paperilla ehkä hiukan yksiulotteiselta vaikuttaneen Lauran osassa.

Jos Factotum olisi norjalaisen Bent Hamerin esikoisohjaus, sitä voisi kehua peräti loistavaksi yritykseksi. Vaikka leffaa kuvattiinkin Valloissa asti ja nimekkäiden näyttelijöiden kanssa, siitä välittyy tietynlainen pohjoismaalainen vähäeleisyys ja hötkyilemättömyys. Pieniä klikkejä leffassa on, alkaen Dillonin hiukan teennäisestä esiintymisestä juopottelun kuvaamisen yksitoikkoisuuteen. Katsomisen arvoinen tapaus kyseessä on silti.

Arvosteltu: 13.04.2006

Lisää luettavaa