Pari vuotta sitten eräänä iltana huomasin, että Luis Bunuelin kolme elokuvaa esitetään Tampereen Niagarassa, joten menin isoveljeni kanssa katsomaan niitä. Andalusialainen koira ja Kulta-aika olivat loistavia surrealistisia elokuvia, mutta viimeisenä esitetty Simon ja viettelykset hurmasi minut täysin. Kyseessä on Bunuelin vähemmän tunnettu työ, mutta ehdottomasti yksi parhaista elokuvista, jonka olen ikinä nähnyt.
Eletään 300-lukua. Simon on erittäin uskonnollinen mies, joka kiipeää tolpan korkeuksiin, sillä haluaa olla lähempänä jumalaa. Hän ei välitä alhaalla olevista ihmisistä ja eräästä naisesta, joka haluaa hänen tulla alas ja antautua kiusauksillensa. Mutta Simon ei tule, sillä hän tunnistaa aina Pirun. Hän on äärimmäisen varma siitä, että jos hän antautuu haluillensa, niin hän joutuu kadotukseen, ja haluaa siten uskoutua jumalalle. Kärsimällä.
Bunuel pilkkaa jälleen uskontoa ja kaikkea mitä sen eteen tehdään. Koko elokuva on hyökkäys paastoamista vastaan ja miten sen vuoksi tahallaan suostutaan kärsimään. Maailma on modernisoitunut niin paljon, että nuoret, eläväiset ihmiset haluavat vain pitää hauskaa ja rankka, vakava ja kärsimystä täynnä oleva kirja nimeltään Raamattu ei tunnu enää kovin uskottavalta.
Elokuva on vain neljäkymmentä minuuttia pitkä mikä on juuri sopiva kesto, sillä elokuvan kauniita aavikkomaisemia ei jaksaisi katsoa vaikkapa tunnin verran. Vuonna 1965 valmistuneessa elokuvassa ei ole erikoistehosteita, eikä tähtinäyttelijöitä, vaan se on hauska eurooppalainen surrealistinen taide-elokuva, jonka jokaisen täytyisi nähdä.
Lopun juonenkäänne on niin nerokas ja absurdi, että minä ainakin ihmettelen sitä vielä. Edes Monty Pythonin nerokas sekstetti ei olisi keksinyt näin hervotonta juonenkäännettä. Moderni aika kohtaa vanhan ajan. Kaikki surrealismin hienoudet tulevat esiin, kun lentokone lentää aikomuksenaan laskeutua autiolle maalle.
Loppukohtaus sijoittuu sitten newyorkilaiseen rock-klubiin ja muuta ei tarvitsekaan kertoa. Simon ja viettelykset on äärimmäisen nerokas, hauska ja visuaalisuudessaan kaunis elokuva, joka on rikollisen aliarvostettu ja alihuomioitu. Bunuelin nerokkuutta ei voi kiistää, kun on nähnyt tämän elokuvan. Neuvoni on, että jos saat tilaisuuden vuokrata tai ostaa tämän, niin tartu siihen loistavan elokuvakerronnan nimeen.
nimimerkki: Nelisilmä
