Edes Tim Burtonin tasoinen satutarinaekspertti ei säästynyt loanheitolta, tartuttuaan scifilegenda Apinoiden planeetan uusioversioon. Ja täytyyhän se myöntää, että vain Mars hyökkää –parodiansa parissa Burton on ollut yhtä pahasti ulapalla. Apinamaskien täyttämällä leffalla on silti omat (pienet) ansionsa.
Apinoiden planeetta valmistui 33 vuotta originaaliteoksen jälkeen. Tehosteet ovat toki parantuneet, mutta voima on edelleen Pierre Boullen luomassa tarinassa. Vastaavasti, jos toisen planeetan karvaisten valtiaiden murina ei kiinnosta tippaakaan, näyttelee Boullen käänteisasetelmainen stoori elokuvan heikointa lenkkiä.
Näyttelemisestä puheen ollen, Burton on jälleen kerännyt mukaan joukon tähtinimiä sekä myös sieluttomasti näytteleviä torveloita. Monen valovoimaisenkin tähden karisma jää apinamaskin taakse, eikä esimerkiksi Kenraali Thaden maskin takaa uskoisi löytyvän Tim Rothia. Myös Burtonin parempi puolisko eli Helena Bonham Carter sekä Paul Giamatti esiintyvät karvamaskin kera. Koriste-esineenä virkaatekevä Töröhuuli-Estella ja vakavanaamainen Mark Wahlberg hyppelevät ruudulla sentään ihan ihmismäisinä.
Leffa alkaa tylsällä avaruusalusosiolla, joka saa varmasti paatuneimmat Star Trek –fanit orgasmin partaalle, mutta muuten ohjaa liian monta katsojaa pois. Onneksi jo hetken päästä deltakapseli ja Kapteeni Leo Davidson (Wahlberg) tupsahtavat vauhdilla jorpakkoon ja siitä suoraan rumasti örisevän apinalauman vangiksi. Ja yhtä lennokkaasti Kenraali Thade (Roth) osoittautuu ihmisvihaa potevaksi apinaskabbariksi, Ari (Bonham Carter), siksi sankariemme ystäväksi ja Limbo (Giamatti) tarinan keventäjäksi.
Heikohkot henkilöhahmot (vai sanoisinko apinoita uhmaten “eläinhahmot” ?) haittaavat matkantekoa kohti lopputaistoa. Muutoksen saanut loppuratkaisu sentään toimii. Burton ei onnistu luomaan sitä tuttua ja mukaansatempaavaa fiilistä, johon on vuosien varrella totuttu. Originaaliversion katselusta on vierähtänyt jo muutama vuosi liikaa, joten lyttääviä vertailuja ei nyt suoriteta. Todetaan vain, että 2001 vuoden Apinoiden planeetta on aivan tavanomainen scifipätkä muiden joukossa. Se on helposti ennakoitava (siis ihan ilman niitä aiempia AP-leffojakin), Elfmanin turhan tasaisella musalla varustettu ja karvainen kuin gorilla. Kannattaa katsoa kertaalleen, jos haluaa tietää onko myös ihmisillä sielu, vai onko se vain apinoiden etuoikeus.
