Kahdeksan vuotta ehti vieriä Alien – 8. matkustaja –elokuvasta ennen kuin isojen budjettien mies James Cameron tarttui puikkoihin ja väänsi (väkisin) Aliens –Paluun. Ykkösosassa limaisen ja tunteettoman tuhon kynsistä täpärästi selvinnyt Ripley on jälleen turvassa, mutta aikaa on unessavietetyn avaruusmatkan aikana vierähtänyt peräti 57 vuotta. Ja siinä ajassa moni asia ehtii mennä pieleen.
Pahinta on se, että samainen vain rahaa ajatteleva yhtiö, joka ykkösosan huolet järjesti, on nyt järkännyt siirtokunnan Alieneiden asuttamalle planeetalle. Painajaisesta selvinnyt Ripley ei voi uskoa korviaan, ja muutaman käänteen jälkeen hän päätyy planeetalle lähetettävän pelastuspartion konsultiksi. Kilpajuoksu käynnistyy, mutta kuka tässä nyt onkaan lahtaaja ja kuka tulee lahdatuksi?
Cameron on vienyt 80-luvun toimintabuumin hengessä hienoa Alienstooria typerämpään suuntaan (tosin merkityksensä lienee myös tuotantoyhtiön leikkausnäkemyksessä). Ilmassa on väkisinmakaamisen hajua, kun solttujoukko lähtee hammasta purren teloittamaan voittamatonta tappajarotua. Ykkösosassa voimavarana toiminut hieno realistisuuden ja fiktion symbioosi on kadonnut ja hommaa luisuus tylsempään suuntaan. Sama vanha jatko-osan ansa toistuu: ykkösosassa toiminut stoori toistetaan kalliimmalla, mutta tyhjemmällä, toteutuksella, ja luotto kehittyneiden efektien voimaan on järkkymätön.
Sigorney Weaver eläytyy taas rohkean sankaritar Ripleyn rooliin mahtavasti. Aliens – Paluu poikikin hänelle sekä Golden Globe- että Oscar-ehdokkuudet ja uuden nousuaskeleen uralla. Osavaikutteena toimi tosin jatko-osan massiivisuuden hypetys.
Täytyy myöntää, ettei Aliensia kovin suopeasti sulattele (eikä nyt puhuta avaruuden tappajan limaisesta sulatusjärjestelmästä, jonne leffan henkilöt yksi kerrallaan putoavat). Ihmiset kyllä ravaavat pimeillä käytävillä hikipisarat otsallaan, mutta tunnelma on hukassa. Cameronin Aliens on ylipitkää, ja melko huonosti käsikirjoitettua velliä, jossa laatua tarjoavat vain jo ykkösosassa nähdyt ja nyt toistetut jännityselementit. Ai niin, ja onhan viimeisen puolituntisen taisto ”emo-oliota” vastaan hieno huipennos. Mutta kannattaako yhden kiitettävän kohtauksen vuoksi viettää reilut kaksi tuntia tyhjän parissa?
