Heti alkuun on todettava, että meikäläisen Carpenter-asteikolla tämä on Carpenterin heikoin ohjastelu ja Johnny-boyn ohjaajauran pahin vikatikki.
Voyager II-luotain lähetetään avaruuteen, minkä kutsuun vastaa jonkin lajin avaruusotus, joka matkaa maapallolle tutkimusretkelle. Tunkeilija pudotetaan ennen aiottua laskeutumispaikkaa Yhdysvaltain ilmavoimien toimesta. Valopallo harhailee aikansa, ja osuu Jenny Haydenin (Karen Allen) syrjässä sijaitsevalle talolle. Aikansa talossa harhailtuaan valopallo omaksyy Jennyn edesmenneen miehen (Jeff Bridges) ulkomuodon. Järkytyksestä toivuttuaan Jenny joutuu lähtemään miehensä näköisen avaruusotuksen kyyditsijäksi pitkälle autoreissulle. Muukalaisen on päästävä Arizonan meteorikraaterille kolmen päivän kuluessa, koska sieltä lähtee kyyti kotiin. Matkalla tietysti sattuu yhtä, jos toista ja mm. armeija ja sinnikäs tiedemieshörhö (Charles Martin Smith) lyö kapuloita rattaisiin.
Carpenter ei ole yhtään omimmillaan tällaisessa scifi-draamassa. Miehelle aivan väärässä lajityypissä liikuskellaan! Tämähän onkin Carpenterin ainoita ns. tilausohjauksia ja ison studion leffoja ja sen kyllä huomaa. Carpenter ei ole osallistunut musapuoleen kuten independent-tuotannoissaan ja käsikirjoituskin on muiden väsäämä.
Bridges ja Allen menettelevät rooleissaan. Bridges on oikeastaan aika mainio hapuilevasti ihmisen elkeitä hakevana vierailijana. Allen jää enemmänkin komppaajan rooliin. Romanssin vääntö on jotenkin väkinäisen oloista ja kaikki menee liian ennalta-arvattavasti. Kaiken huippuna on liian sovinnainen loppuratkaisu, mikä vesittää lisää turvallista polkua kulkevaa tarinaa. Starman on myös aineksiinsa nähden ylipitkä.
Starman on scifi-elementeillä kuorrutettu rakkausdraama, joka toimii ehkä paremmin kauniimman sukupuolen edustajille. Carpenterin peruslinjasta pitäville tämä ei ehkä toimi, ei toiminut ainakaan meikäläiselle. Dvd on aika perustavaraa, parasta antia on Carpenterin ja Bridgesin kommenttiraita.
nimimerkki: J.O.
