Satuinpa käväisemään serkkupojan kanssa videovuokraamossa. Lennonjohto olisi mieluusti sivistänyt itseään Q. Tarantinon mestariteoksen Reservoir Dogsin leikkaamattomalla versiolla, mutta (tamperelainen) serkkupoika totesi rainan olevan kannen perusteella “liian monimutkaista viihdettä” joten ikävä kyllä klassikko jäi hyllyyn. Sitten katse osui tuoreimpaan Tom Clancy-filmatisointiin, jonka kannessa seisoo painokelvottomien sanojen synonyymi Ben Affleck. Päätimme kuitenkin antaa pakaraleuka- Penille mahdollisuuden ja katsoimme tämän. No, onhan tämä sentään parempi kun alun alkaenkin tuhoon tuomittu Pearl Harbor. Rainaa katsoessa harmittaa vaan koko ajan että siitä olisi voinut pienellä vaivannäöllä tulla vieläkin parempi.
Kaikille niille, jotka ovat lukeneet Tom Clancyn, tämän läskin rebublikaani-visionäärin legendaarisia Harmageddon-tulevaisuudenkuvia, tietävät heti alussa mistä on kyse. Tällä kertaa uudesta Holocaustista unelmoivat uusnatsit varastavat vanhan Jom Kippur-kahinan aikaisen ydinpommin ja yrittävät usuttaa kaksi kylmän sodan aikaista suurvaltaa, omenapiirakkaa puolustavan Yhdysvallat ja vodkaa ihannoivan Venäjän, toistensa kimppuun lavastamalla provokaation. Tästähän eivät kummankaan puolen pamput liiemmin ilahdu joten CIA:n johtaja (Morgan Freeman) sekä vielä kokematon agentti Jack Ryan (Be-e-e-e-n A-f-f-l-e-c-k) ryhtyvät tutkimaan eri puolella tapahtuvien mystisten aseellisten välikohtausten yhteyttä.
Samaan aikaan Venäjällä nousee valtaan uusi presidentti, joka harrastaa kohtalaisen avointa biologista sodankäyntiä Tsetseniassa, tai niin ainakin annetaan päälle päin ymmärtää. Pian Peni-poikamme ymmärtää jossain olevan hauvan haudattuna mutta ikävä kyllä liian myöhään yhteisen hyvän kannalta…
Tom Clancyn kirjat siis maalailevat tuomionpäivän kuvaelmia lähitulevaisuuden maapallosta ja ne ovatkin erinomaista filmausmateriaalia. Ikävä kyllä ne ovat harvemmin näyttäneet valkokankaalla yhtä kihelmöivän jännittäviltä kun paperilla. Päähenkilöä, CIA:n agentti Jack Ryania on esittänyt tähän mennessä kolme henkilöä: Affleckin Peni, Harrison Ford sekä Baldwinin Alec. Näistä ehdottomasti paras ja esikuvalleen uskollisin on ollut Ford. Ikävä kyllä tuotantopuoli halusi ilmeisesti uutta verta peliin Fordin ikäännyttyä ja valitettavasti pääosaan päätettiin valita teinienkeli Peni Pakaraleuka. Miehen “näyttely” on kamalaa katsottavaa eikä se juuri paranna hahmon uskottavuutta.
Onneksi Peni ei ole ainoa asia mikä tässä rainassa on mennyt mönkään. Alunperin tässäkin kirjassa, kuten useimmissa Clancyn teoksissa, viholliset ovat ns. “rättipäitä” elikkä Pyhältä maalta kotoisin, mutta syyskuun 11. pari vuotta takaperin sattui eräs pieni traaginen ohjausvirhe Manhattanin seudulla, jonka johdosta myös Hollywoodin uutuuselokuvien sisältöä alettiin karsia kovalla kädellä. Niinpä tämäkin pätkä ajautui kyseenalaiselle alustalle kireän maailmanpoliittisen käsikirjoituksensa ansiosta ja niinpä arabipahikset muutettiin poliittisesti korrektimmeiksi uusnatseiksi, mikä vähentää filmin uskottavuutta roppakaupalla. Lisäksi upeaa työtä normaalisti tekevät laatunäyttelijät, esim. Morgan Freeman ja L.A.Confidentalissa herkullisen roiston roolin tehnyt James Cromwell, eivät juuri saa liikkumatilaa melko kapeaksi jäävässä ohjauksessa.
Yksi kaikkien aikojen korneimmista kohtauksista, mitä olen elokuvissa kautta aikojen nähnyt, SPOILERI, on kuitenkin elokuvan keskivaiheilla tapahtuva ydinräjähdys. Räjähdyksen vaikutuksia ja sen tuhon laajuutta ei millään lailla selitellä saati esitellä elokuvassa ollenkaan. Melkoisen banaalia vakavan asian vääristelyä, ja pilasi ainakin meikäläisen katsomiskokemuksen osittain.
Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Kerrankin jännite pysyy tiukkana koko elokuvan ajan, vaikka tyypillisesti Hollywood-spektaakkeleissa lopun tietää jo ensimmäisen vartin jälkeen. Lisäksi elokuva ei ole aivan niin rasistinen venäläisiä kohtaan kun voisi kuvitella tosin, tosin autiomaassa asustavat arabit kuvataan sitten sitäkin vähä-älyisemmiksi.
Että näin. Kokonaisuutena Peloista Pahin ei sentään ole onneksi nimensä veroinen pläjäys, vaan sopii ihan ookoo vaikka lauantai-illaksi vuokrattavaksi. Teatteriin asti en tätä tosin menisi katsomaan. Raina toimii kyllä näinkin kohtalaisesti, mutta jos nimiroolissa olisi ollut Ford, naurettavat uusnatsit olisi potkittu pellolle, käsikirjoitusta olisi retusoitu astetta vakavampaan suuntaan ja ydinräjähdyksen vaikutuksia olisi kunnolla mallinnettu, tässä olisi ollut jopa klassikkoainesta. Tällaisena teos painuu kuitenkin mitä pikimmin automarkettien alelaareihin, josta sitä voi n. puolen vuoden kuluttua metsästää yhdellä kolmasosalla nykyisestä hinnasta.
