One From The Heart on tarina rakkaudesta, sen lujuudesta ja sen vaikeuksista. Kyseistä aihettahan on elokuvahistoriassa käytetty enemmän kuin vähän, eikä tämä elokuva siitä rakkauselokuvien jämptistä kaavasta ainakaan juonensa osalta poikkea yhtään. Tarina on selvä juttu heti alusta lähtien.
Hankin (Frederic Forrest) ja Frannien (Teri Garr) suhde on menossa päin puuta, riitelyä ja mustasukkaisuutta päivästä päivään. Sitten eräänä suhteensa vuosipäivänä he ottavat toisiinsa eroa, Frannie ei tunne pystyvänsä toteuttamaan unelmiaan Hankin kanssa, joten hän päättää etsiä hauskempaa elämää erossa Hankista. Frannie löytääkin sitten deittiseuraa miehestä nimeltä Ray (Raul Julia). Myös Hank sattuu löytämään uutta seuraa, hän saa deittitarjouksen eräältä nuorallatanssijalta, Leilalta (Nastassja Kinski). Molemmat, sekä Frannie että Hank, yrittävät unohtaa toisensa ja keskittyä omiin treffeihinsä, jotka sitten molemmat samana iltana Las Vegasin yössä käynnistyvät. Miten tässä kaikessa käy? Niinpä niin.
Coppola esittää kieltämättä ihan hyvin tarinan epätodellisena, unenomaisena ja musikaalisena romanssidraamana. Koko elokuva on kuvattu Zoetrope Stuodioilla, eikä tätä yritetä peitellä, elokuvan ympäristö on epätodellinen ja taianomainen, lavasteet ja valot ympäröivät päähahmoja tehostaen heidän tunteitaan ja koko elokuvan tunnelmaa. Coppola kikkailee kuvalla hyvin paljon, tarun ja todellisuuden sekoittaminen ja värien käyttö kuvassa on animaatiopuolella hyvin tuttua, mutta harvoin sitä näkee elävässä kuvassa. Elokuva onnistuu tässä yllättävän hyvin.
Musiikki soi taustalla lähes koko ajan, rakkaudesta kertovia surkuttelulauluja (jotka alkavat tietyssä vaiheessa ärsyttämään todella) ja muuta sellaista. Elokuva on oikeastaan musikaali, pätkän keskivaiheet Hankin ja Frannien ollessa omilla treffeillään ovat elokuvan parasta antia. Silloin homma menee täysin musikaaliksi, ihmiset tanssivat kadulla ja niin edelleen. Tuollainen puree meikäläiseen melko hyvin, ja tuo musikaaliosio Vegasin yössä on tässä elokuvassa varsin hyvin toteutettu.
Elokuvan juoni ei iske minuun sitten yhtään, se on nähty, luettu ja kuultu tuhat kertaa aiemminkin. Visuaalisesti elokuva on hieno, mutta se ei riitä, sillä sisältö ei todellakaan häikäise. Coppolan kerrontatyyli ei jaksa yksinään pyörittää elokuvaa, ja elokuva tuntuu tyrehtyvän loppua kohti. Katsomisen jälkeen ajattelin, että “ihan kiva pätkä”, tämä kannattaa katsoa kevyenä, visuaalisena viihteenä, sillä muuhun tästä ei oikein ole. Kuitenkin, jos satut pitämään perinteisestä romantiikkahömpästä, niin tulet rakastamaan tätä elokuvaa.
nimimerkki: Steambull
