Erilaisia ploitaatio-leffoja on lukemattomia. Yksi tunnetuimpia sellaisia on blaxploitaatio mikä tuotti paitsi jokin-ploitaation faneille herkkupaloja myös ihan oikeita elokuvataiteen klassikoita. Leffan alussa Coffy (Pam Grier) soveltaa Kaikista Vanhimpien Temppujen Kirjaa ja toimittaa piipullisen metallihauleja ja hän vihaa heroiinia ja sitä kauppaavia tyyppejä. Sitten paljastuu että Coffy on sairaanhoitaja ja ammattinsa takia hän näkee päivittäin millaista riesaa polle aiheuttaa ihmisille. Motiivi kaksipiippuisen käyttöön portaittaisen vieroitushoidon apuna on henkilökohtainen. Lisää ytyä Coffy saa siitä kun rehellinen, musta poliisi Carter (William Elliott) nuijitaan muusiksi. Musta parittajalisma King George (Robert DoQui) toimii yhdystienä niljakkeisiin ja italialainen mafialisma Arturo Vitroni (Allan Arbus) on maalitauluun maalattu kuva. Roistoilla on myös kiero ja musta poliitikko, Howard Brunswick (Booker Bradshaw) takaamassa että huumekauppa sujuu.
Jack Hill ohjastelee ja käsikirjoittaa leffan jonka juonikuviossa [movie]Väkivallan vihollinen[/movie] on sairaanhoitaja ja Bronsonoratorin leffa tuli lisäksi myöhemminj, joten blaxploitaatio-versiosta ei kyse ole. Joka tapauksessa urbaani miljöö tihkuu niljaa, roistot ovat häikäilemättömiä ja kun oveluus ei riitä käytetään apuna ilkeyttä. Coffy osaa molemmat puolet ja nautittavan jazzahtava soundtrack säestää meininkiä. Cülttuuria rakastavat elitistit voivat löytää tästä leffasta feminististä sanomaa ja argumentin tasa-arvon toteutumisesta, mutta vähemmän elitistiselle katsojalle tässä on nautittavan kahko annos blaxploitaatio-meininkiä mille voi jopa nauraa, vaikka tarina itsessään ei ole mitenkään loistava. Se toimii, mutta ei loista. Bonuksena on A-luokan mielipuoli kätyri Omar (Sid Haig) joka pitää työstään.
Lähes jokaisessa hyvässä blaxploitaatio-leffassa on äärimmäisen karismaattinen päärooli. Pam Grier toimittaa juuri pääroolissa tarvittavaa karsismaa kaskelottiannoksen ja sen lisäksi häbellä on hupaisan kahko afro, eksoottisen [I]skorchio[/I] ulkomuoto ja koska Coffy toimii oveluutensa avulla niin myös vakuuttava määrä taitoa joka pitää uran pystyssä kun kauneus ajan myötä kuihtuu uusien sukupolvien tieltä. Robert DoQui on melkoisen huvittava räikeässä asussaan ja Allan Arbus on mitätön, mutta ei-niin-typerä lismake. Sid Haig toimittaa A-luokkaisen psykopaatin joka pitää työstään ja ei myöskään ole typerä. Booker Bradshaw on äärimmäisen liero poliitikko.
Itse asiassa Allekirjoittanut yllättyi positiivisesti Coffyn meiningistä. Sille voi nauraa, juonessa on pari ihan oikeaa käännettä ja toiminnan laatua ei voi moittia, sillä haulikko ärjyy, veri tirskuu, roistojen ilkeät rangaistukset näytetään ja ihonväri ei estä olemasta äärikiero poliitikko. Tämä leffa on äärimmäisen tasa-arvoinen ja sellaisesta näkemyksestä tulee aina pisteitä.
