Arthur C. Clarke ja Stanley Kubrick kyhäsivät aikoinaan unenomaisen avaruusmatkailluusion. Se oli tuohon astisiin Science Fiction- elokuviin verrattuna poikkeuksellinen monessa mielessä. Avaruudesta ei ollut tulossa mitään uhkaa. Pölykapselien näköisiä U.F.O:ja ei lennellyt pitkin taivaita, eikä sankari ollut erityisen kaunis ja rohkea hurmuripoju.
Elokuvaa tehtiin kolme vuotta. Sen maailma näyttää realistiselta, vaikka tulevaisuuteen kurkottaakin. Alussa toki viivähdetään menneisyydessäkin. Katsoja saa nauttia luontodokumenttimaisesta katselmuksesta ihmisten esi-isien elämään (yksi näistä uskomattoman aidon näköisistä apinajätkistä on kirjoittanut myös elämänkerran…). Vaikka näitä karvanaamoja voi olla vaikea yhdistää jatkoon, on kaikella tarkoituksensa. Mystinen monoliitti pitää siitä huolen.
Tulevaisuudessa suunnitellaan salaista avaruusoperaatiota. Jäädytetty miehistö on määrä kuljettaa operaation päätepisteeseen. Avaruusmatkaa tehdään hyödyntäen uusinta teknologiaa, johon kuuluu pehmeän monotonisella äänellä sanaileva HAL 9000- tietokone (Rain). Matkan epäonnistuminen on mahdotonta, sillä HAL 9000 on erehtymätön. Hereillä oleva miehistö ottaa siis lunkisti aluksen kurvatessa halki aurinkokunnan mm. Richard Straussin klassikkosävelien säeastyksellä.
Kaikki meneekin hyvin, kunnes HAL mokaa ja miehistöstä tulee superälykkäälle koneelle uhka. Avaruudessa ei kukaan kuule huutoasi. Kylmä hiki valuu pitkin pilotti Daven (Dullea) otsaa. Vastassa on universumin teräshermoisin tappaja. Dave, my mind is going.
Jännitysnäytelmän lisäksi tämä on huikea tarina ihmiskunnasta. Sopassa ovat sulassa sovussa ikuisuuskysymykset ja aidosti kiinnostava seikkailu. Vaikka 60-luvulta on pitkä matka nykypäivään ei elokuvassa juuri mikään kieli valmistumisajankohdasta. Ajaton, kaunis ja ehdottomasti katsomisen arvoinen – kuuluu yleistietoon. 🙂
