Pieni lääkäriporukka muokkaa haiden geenejä saadakseen lääkkeen alzheimerin tautiin. Tämä tapahtuu kelluvassa laboratoriossa merellä. Geenimanipuoloidut hait ovat isompia ja älykkäämpiä jne. Tulee myrsky ja hait pääsevät sattumien seurauksena irti. Tutkija/lääkäriporukka on tottakai jumissa alhaalla, ja koettaa päästä ylös ja ulos, pois armottomien haiden hyökkäyksiltä. Huoneissa on vesi korkealla, tottakai.
On se muuten kumma, kun hai on melkein kaksi metriä korkea, niin se ui helposti lantion korkuisessa vedessä, piileskelee kalusteiden takana ja syöksyy syvyyksistä kuin Tappajahai konsanaan. Ero on siinä, että Tappajahai oli tehty tyylillä, innolla ja ammattitaidolla, vaikka Spielberg olikin vielä nuori ja kokematon. Deep Blue Sea on täynnä mokia, ennalta-arvattavuuksia ja suoria Jaws lainauksia.
Samuel L. Jackson tekee hyvän suorituksen, joka tosin saa koomisen lopun. Muut näyttelijät ovat mitä ovat.
Eipä silti, suosittelen kuitenkin elokuvan katsomista. Sen aikana saa nimittäin nauraa. Kaikille mokille, epärealistisuuksille ja muillekin jutuille nauraa kyllä. Ainoat oikeasti ihan hauskat hahmot ovat musta kokki, sekä tietenkin tämän papukaija.
Eli siis: Jos haluat katsoa hyvän haileffan, katso Tappajahi (osa 1), älä tätä. Mutta jos haluat nauraa, katso tämä.
