Taas tärähtää Disneyn ja nuorisoelokuvan suunnalta. Voin sentään puolustautua sillä, että käänsin kanavan vahingossa, enkä voinut välttää kiusausta tsekata onnistuuko Kenny Ortega yhtään paremmin kuin Cheetah Girlsien vitsiä muistuttavan seikkailun kanssa. Vastaus on ”kyllä”, mutta se ei tee High School Musicalista onnistunutta leffaa. Ei läheskään.
Tarkemmin ajateltuna harvemmin leffan nimi tiivistää yhtä hyvin sen mitä on luvassa. Niin, High schoolissahan tässä ollaan niin coolina ja valjun komedian ja musikaalin merkeissä vieläpä. Tarina on tasoa ”musaa ja elämää suurempaa rakkautta (vaiko vain läppää/jokea?)” eli sokerikuorrutettu stoori siitä kun koristiimin kovin kukko (ja tytöt huutaa nyt ”ooh”!) ja vähän nörttiä muistuttava, mutta ulkoisesti kuitenkin virheetön, tyttönen (poikien vuoro hihkaista!) ihastuvat toisiinsa. Suoraan teinileffahenkilögalleriasta repäisty värikäs kaveripiiri on kirsikoina kakun päällä. Musiikkiosio sentään yhdistelee ihan ookoosti sporttijengin machoilua, tietovisatiimin silmälaseista revittyä energiaa ja vielä tyhjänpäiväistä diivailuakin. Diivailua edustaa lähinnä leffasta musiikkilistoille pompannut Ashley Tisdale
Kuten Cheetal Girlskin, myös High School Musical on nuortenleffa, jonka voi yksinkertaisesti tiivistää sanoihin “söpö, liian opettavainen ja kiiltäväpintainen.” Muutama lauluosasto yltää ihan teatterimusikaalin tasolle, ja leikkaus- ja koreografiapuolella ollaan oikealla suunnalla, mutta vaisun kokonaisuuden pitäisi kurottaa vielä korkeammalle. Heittää vaikka se pallo kolmosenviivan takaa. Mutta ei, Kenny-boy vain pistää koulun pikku söpöläiset (joista muuten kukaan ei varsinaisesti jää mieleen) kasvamaan wanhan klassisen tarinan myötä.
Elokolikko ei siis millään muotoa allekirjoita Emmy-jengin päätöstä vuoden parhaasta lastenleffasta – lähinnä hirvittää, että tämäkö tosiaan on nuoremmille sukupolville tuputettavan tuotannon yleinen taso!
