Suomen taistelut toisen maailmansodan (1939-1945) aikana ovat olleet suuri vaikutus Suomen kulttuuriin, ja aiheesta onkin tehty muutamia merkkikirjoja ja -elokuvia, kuten myös loistoelokuvaksi käännetty Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Tali-Ihantala 1944, kuten nimestä arvata saattaa, keskittyy vuonna 1944 Karjalankannaksella käytyyn Tali-Ihantalan taisteluun.
Elokuva alkaa pienellä historiikkitekstillä (jota sijoitellaan joihinkin paikkoihin elokuvaa), ja sen jälkeen elokuva pääsee käyntiin. Jo ensimetreiltä selviää, että juoni on epäselvä eikä päähahmoja ole, vaan elokuva hyppii strategisesta paikasta toiseen. Elokuvassa on yli sata puheroolia plus jättimäinen määrä statisteja, mutta se ei paljoa auta. Elokuva onkin dokumenttina paljon parempi, ja dokumenttina elokuvan katselunautinto lisääntyy huomattavasti.
Taistelukohtaukset ovat hyvin suunniteltuja, ja hyvin toteutettuja, mahdollisimman realistisia kuvauksia. Elokuvaa varjostavat sodan jaetut ilot ja kauhut. Onkin heti pakko huomauttaa, kuinka paljon vaivaa on tehty elokuvan tekemiseen; mukana on aitoja panssarivaunuja sun muuta. Elokuvaa näytetään hyvin eri ihmisten näkökulmista: niin suomalaisten ja suomenruotsalaisten näkökulmasta, niin Mannerheimin sijainnista (onkin pakko huomauttaa, että elokuvan huonoista näyttelijöistä Mannerheimin näyttelijä vetää ehdottomat pohjat) kuin suoraan sodan keskeltä.
Elokuvan musiikin on säveltänyt Timo Hietala, joka saa taputukset hyvin tehdystä klassisesta musiikista, joka sopii kuin nenä päähän. Sen sijaan erikoistehosteisiin olisin nähnyt vaivaa; niin sanotut räjähdykset ovat melko… no jaa. Muistan ostaneeni Rakettikeiulta ilotulitteita, jotka kuulostavat tismalleen samanlaisilta.
Kaiken kaikkiaan tämä elokuva (dokumentti) toimii hyvin katselunautintona. Tali-Ihantala 1944 on samanlainen kuin Vänrikki Stoolin tarinat: se esittää suomalaiset urheana kansana. Elokuva ei ehkä ole kovinkaan suuri ansio Suomen elokuville, mutta suosittelen katsomaan ainakin kerran.
