Yleensä eroottiset jännityselokuvat ovat olleet pettymyksiä, koska ne on perustettu enemmän tirkistelyyn ja seksiin kuin elokuvaan -onneksi Basic Instinct on poikkeus. Toki tirkistelyä ja seksiä elokuvasta löytyy ja on pääosissa mutta kuitenkin elokuvallekin jää aikaa.
Murha on tapahtunut. Mies on sidottu sänkyyn kiinni käsistä. Juuri seksiaktin aikana (tai juuri kun mies on tullut) nainen ottaa jääpiikin ja pistää useita kertoja. Murha on tapahtunut. Poliisi tulee selvittämään murhaa, mukana etsivä Nick Curran (Michael Douglas). Heidän ensimmäiseksi syylliseksi nousee miehen hoito, kirjailija Catherine Tramell (Sharon Stone). Mutta miksi hän nousee syylliseksi? No, murha tapahtui juuri samanlaisena miten Catherine kirjoitti kirjassaan. Lopulta hänet viedään asemalle kuulusteltavaksi ja siitä seuraa elokuvahistorian hienoin kuulustelukohta. Kytät tulisesti kuulustelevat Catherinea ja hän on jäätävän rauhallinen, mutta ei siinä kaikki. Kohta hän vaihtaa jalkojen asentoa ja sieltä kurkistaa mikäs muu kuin tussu. Hieno kohtaus, ei voi muuta sanoa. Todistaakseen syyttömyytensä hän suostuu valheenpaljastimeen ja suoriutuu siitä. Poliisien on pakko päästä hänet, ei ole todisteita häntä vastaan. Mutta Nick uskoo hänen olevan murhaaja ja aikoo saada sen selville. Meno käy koko ajan kiihtyvämmäksi, kun Nick rakastuu Catherineen. Kaikki paheet (tupakointi, kännääminen) palaavat Nickille ja työssä menee huonommin. Nick ajattelee vain yhtä asiaa Catherinessa, ja arvatkaa mikäs se on? Jos arvasit seksiä niin oikeassa olit. Samalla kun Nick saa parasta seksiä hän ajattelee Catherinen vielä olevan murhaaja. Samaan aikaan Catherine työstää kirjaa etsivästä, joka kuolee kauniin viettelijän toimesta.
Hollantilaisen Paul Verhoeven Hollywood-elokuvat ovat olleet tähän asti loistavaa kamaa (paitsi kauhea Showgirls). Robocop, Basic Instinct, Total Recall, Starship Troopers & Hollow Man ovat olleet ukon taidonnäytteitä. Ukon toinen Hollywood-elokuva Basic Instinct on siinä loistava, että siinä on nainen murhaajana, eikä mies niin kuin useissa on tapana. Ja vielä erikoista tekee sen, että roolihahmo on nainen sekä seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva – tässä tapauksessa bi eli naisten ja miesten kanssa seksiä harrastava henkilö.
Myös seksikohtaukset ovat tehty hienosti, Stone ja Douglas ovat varmaan suu hymyssä tehneet yhteisiä kohtauksia.
Elokuvan teho luottaa paljon näyttelijöiden varaan ja hyvä niin, koska Douglas ja Stone tekevät elämänsä roolit. Käsikirjoitus toimii hyvin ja kaikki muutkin osat loksahtavat paikoilleen.
Basic Instinct on hyvä elokuva, jossa on erotiikka ja jännitys on sopeutunut hyvin yhteen. Toinen osapuoli tukee toista ja siten tekee elokuvasta nautittavan viileän. Elokuvan pitää ainakin katsoa kerran, että näkisi legendaarisen jalkojenvaihtokohtauksen (tussukohtaus). Vaikka paljon ei näy, mutta silti sen pitää nähdä.