Draamaa, nyrkkeilyä, romantiikkaa, ja ripaus hyvää huumoria nostaa Rockyn yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi urheiluelokuvaksi.

3.12.2008 22:34

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Rocky
Valmistusvuosi:1976
Pituus:119 min

Rocky Balboa. Tuo koko maailman ihailema ja rakastama nyrkkeilijä, joka laittoi nyrkkeily, -ja urheiluelokuvat aivan uudelle tasolle. Sylvester Stallone tullaan varmasti muistamaan parhaiten Rambo ja Rocky elokuvista, ja ehdottomasti näistä jälkimmäisestä. Sylvester Stallonen tähdittämä Rocky Balboa on Philadelphian takakujien ”pikkunyrkkeilijä”, joka tienaa juuri ja juuri elantonsa. Rocky on sympaattinen, huumorintajuinen ja ennenkaikkea inspiroiva hahmo, joka on yhä edelleen elokuvahistorian yksi suurimmista tähdistä.

Vuonna 1976 valmistuneen Rockyn ohjasi John G. Alvildsen (Rocky V, Neighbors). Pääosassa nähdään Sylvester ”Sylvi” Stallonen lisäksi ujoa Adriania esittävä Talia Shire ja Adrianin rääväsuista veljeä esittävä Burt Young. Varteenotettavan roolin tekee myös Rockyn valmentajana toimiva ”Mickey” (Burgess Meredith) tai maailmanmestari Apollo Creed (Carl Weathers). On kerrassaan mahtavaa nähdä miten hahmot kehittyvät elokuvan myötä, etenkin Rockyn tyttöystävä ujo Adrian. Henkilörooleihin on siis todellakin paneuduttu ja jokainen päähenkilö tekeekin loistavan suorituksen.

Juoni on simppeli, mutta toimiva. Muutamissa kohtauksissa tosin tuntuu, että leffa etenee liian hitaasti. Eli mitään tajunnanräjäyttävää toimintaa alusta loppuun saakka ei ole luvassa. Tempo kasvaa vähitellen aina viimeiseen otteluun maailmanmestaruudesta.

Rocky voitti vuodensa parhaan elokuvan Oscarin ja oli vielä ehdolla pariin muuhunkin. Ansaitsiko se parhaan elokuvan Oscarin? Kyllä. Onko se yksi parhaimmista elokuvista ikinä? Ei. Valitettavasti täytyy sanoa, että täysiä pisteitä ei voi antaa. Niin kriitikot, kuin katsojatkin ovat ylistäneet tätä, mutta jotain siitä silti puuttuu. Ehkä odotukset olivat vain liian korkealla. Hyvän arvosanan se ehdottomasti ansaitsee, mutta ei kiitettävää.

Kokonaisuudessaan, Rocky on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Draamaa, nyrkkeilyä, romantiikkaa, ja ripaus hyvää huumoria nostaa Rockyn yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi urheiluelokuvaksi.

”His Whole Life Was A Million-To-One Shot”

Arvosteltu: 03.12.2008

Lisää luettavaa