Draamaelokuvan keskeisin haaste on löytää yllättävän arkisista aihepiireistä tarpeeksi kipinöivä pääteema ja esittää tuon teeman ympärille rakentuva tarinakokonaisuus niin voimakkaalla tavalla, että katsoja oivaltaa Jotakin Elämästä kulkiessaan elokuvan hahmojen vierellä vaivaisen parin tunnin ajan. Tiivistetysti siis hyvinkin tulenarka ja tunteita suuntaan jos toiseen herättävä aihe oikein käsiteltynä antaa tekijöilleen anteeksi monta kerronnallista oikaisua ja sammuttaa katsojassa jonkin perimmäisen löytämisen janon. Koskettaa kylmin käsin leffailijan selkäpiitä ja kertoo elokuvan, taidemuodoista kenties viihteellistyneimmän, osuneen maaliinsa.
Kaddisch für einen Freund ei ole täysosuma, pikemminkin viisi ja lisänumero. Mutta sillä on hallussaan toimiva ja jopa vaarallinen aihe. Elokuvan päähenkilö on Libanonista Saksaan tullut pakolaispoika Ali, joka muuttaa perheensä kanssa Berliiniin. Uusi naapuri Alexander Zamskoy vaikuttaa harmittomalta vanhukselta, kunnes Ali tajuaa naapurin olevan juutalainen! Siitäkös inho yltyy, eikä edes jää yksipuoleiseksi, sillä yrittäessään sopeutua uuden alueen piireihin kilttinä poikana Ali saa uskottavuusriittitehtäväkseen tuhota naapurinsa asunnon ja jää vielä ainoana kiinni suorittaessaan tuota huliganismin ja typeryyden riemuvoittoa. Tästä käynnistyy eri uskonnot ja kulttuurit vimmalla sekoittavan Kaddisch für einen Freundin tie kohti erilaista ja väkevästi esitettyä ystävyyttä.
Moni Kaddisch für einen Freundin käänteistä ilmestyy katsojan näkökenttään yhtä ennalta-arvattavasti kuin zombiet hyvisten luotien eteen Walking Deadissa. Tunteikkuutta kohden talsitaan monesti käytettyä ja siis jo hyväksi todettua tietä pitkin. On pahvinohutta pahispoikahahmoa puukkoineen ja on rahaongelmien sokaisemaa perheenisää. Mutta elokuva on tosiaan jo tuota ennen tehnyt oivan valinnan: sillä on vihassa vellova vastakkainasettelu laimentumassa pois voimista vahvimman eli ystävyyden takia. Lisäksi elokuvan tapa esittää osa tapahtumista Alin piirustusten kautta on sopivan omaperäinen.
83-vuotias Ryszard Ronczewski tuo Alexander-hahmoonsa ihastuttavan uppiniskaisuuden, jota Neil Belakhdarin on helppo kompata Alina. Sitten valokehässä tanssivatkin vanhuus ja nuoruus. Menneisyys ja tulevaisuus. Kaksi täysin eri uskontoa ja kulttuuria. Kahdet aivan erilaiset pelot. Yhteentörmäämisille saa naurahtaakin. Ja mukana menossa matkaa muistutus jokaiselle (vanhemmalle) siitä, että mielipiteet periytyvät. Kannattaa siis miettiä kahteen kertaan ennen kuin tuputtaa lapselle kaikista vihaisimpia tuntojaan. Niistä tulee nopeasti esteitä, joiden ylittämiseen tarvitaan Moni Kaddisch für einen Freundinkin esittämää uskallusta.
Elokuva on osa Oulussa järjestettävää saksalaisen elokuvan sarjaa.
