Selkeästi halpistuotantona väännetty Dragon Fighter on huono elokuva. Ei kuitenkaan niin huono, ettei siitä saisi rutkasti makeita nauruja. Eikö paremmin Ripley’s Believe It Or Not-ohjelman (suomalaisittain Usko tai älä) juontajana tunnettu Dean Cain tämän elokuvan pääosassa kiinnosta? Pitäisi kyllä, sillä hän räiskii coolisti kökön näköistä CGI-lohikäärmettä haulikolla maanalaisessa kloonauslaboratoriossa päästellen samalla suustaan kirosanoja. Kunnon äijämeininkiä! Tai sitten ei.
Elokuvan alussa näemme pienen pohjustuksen ritareista taistelemassa lohikäärmettä vastaan, mutta taistelun tuloksena koko konkkaronkka hautautuu luolan katosta irtoavien selkeästi vaahtomuovista valmistettujen kivien alle. Siitä hypätäänkin nykyaikaan, jossa samaan paikkaan on rakennettu maanalainen kloonauslaitos. Laitoksen suuruudenhullu pomo on keksinyt keinon kloonata lohikäärmeen alkioita, tietenkään muiden tohtoreiden arvaamatta mikä siellä muhii. Lohikäärmeen päästessä mellastamaan laboratoriossa, paikalle saapuu Dean Cainin esittämä turvallisuudesta vastaava kovanaama ja mekastus on valmis alkamaan.
Dragon Fighter pyrkii olemaan jonkin sortin Alien-kopio, mutta vihamielinen haponsylkijä on korvattu tulta hönkivällä lohikäärmeellä. Klaustrofobinen ympäristö, kourallinen ihmisiä, huono aseistus, samat asiat löytyvät. Jopa Alienista tuttu liikesensorikohtaus on tehty samaan tyyliin. Jännittävää tunnelmaa ei vain ole saatu aikaan millään, eikä asiaa paranna huonosti animoitu lohikäärme. Kameratyöskentely yrittää näyttää hienolta, mutta turhat kikkailut ovat lähinnä vaivaannuttavia. Räiskintäkohtauksistakaan ei saa pahemmin sydämentykytyksiä, sillä budjetin alhaisuus paistaa läpi jatkuvasti. Epäuskottavuuksia vilisee myös jonkin verran. Puolet Hiroshiman pommin räjähdysvoimasta oleva räjähdys tapahtuu laboratoriossa ja koko paikka on silti melko ehjä muutenkin pienen näköisen pamahduksen jälkeen? Helikopterista loppu polttoaine, mutta sillä voi silti lähteä lentämään? Mitäs pienistä…
Koko tekele on melkoista shaibaa, mutta editointipuolella siitä on saatu tehtyä vielä astetta karmeampi. Elokuvassa esiintyvä täysin tyhjänpäiväinen dialogi on onnistuttu tekemään vielä turhemmaksi silmiä häiritsevillä ruudunjakoefekteillä, joissa saatetaan nähdä sama keskustelu neljästä eri kuvakulmasta samaan aikaan. Kuvausryhmälläkin on varmaan ollut vain yksi kamera käytössään, sillä jos tapahtuma näkyy samanaikaisesti kahdesta kuvakulmasta ruudulla, liikkeet menevät silti eri tahtiin ja joskus täysin erilailla kuin toisessa. Samoja animointijaksoja käytetään hyväksi useaan otteeseen, sillä esimerkiksi lohikäärmeen tallustelu saman kulman takaa esiintyy teoksessa ainakin seitsemän kertaa.
Käsikirjoitus ei saa puhtia jo valmiiksi kliseisiin ja tökeröihin hahmoihin. Repliikit kuulostavat kauhu – ja toimintaelokuvista tuttuine ”What the hell was that?”-sutkautuksineen todella korneilta. Näyttelijät ovat todella mitäänsanomattomia eikä Dean Cainillakaan, usko tai älä, ole rahkeita astumaan juontajanhommista oikeaksi näyttelijäksi. Heppu uhoaa ja kiroilee toimintasankarin elkein, mutta kliseisesti ja naurettavasti.
Kertomukseni tästä elokuvasta on mennyt vahvasti negatiivisen puolelle, mutta annan tälle roskalle kuitenkin piirun verran armoa, sillä hyvänä komediana tämä läpäisee viihdyttävyyskynnyksen. Tällä puolitoistatuntisella on tarjottavanaan sopivan camppia sisältöä, joten naurut ovat taatut. Ihmettelin kyllä hieman elokuvan ilmestymisvuotta, sillä aiemminkin on tehty paljon hienompaa työtä. Vaikka Dragon Fighter onkin aikamoista sontaa, olen silti jaksanut katsoa tämän peräti kolme kertaa. Kannattaa ainakin kokeilla kauan hermot kestävät.
