Tunnit kertoo kolmesta naisesta, joista kukin elävät omaa elämäänsä Virginia Woolfin (Nicole Kidman) romaanin Mrs. Dallowayn pohjalta. Virginia Woolf (Kidman) kirjoittaa romaaniaan 1920-luvun Englanissa. Itsemurhaa hautova, ahdistunut ja elämäänsä tyytymätön Laura Braun (Julianne Moore) lukee romaania 1950-luvun San Fransiscossa. Hän elää Mrs. Dallowayn “elämän” ympärillä kiintymättä oikein mihinkään. Ja Clarissa Vaughan elää kuin 2000-luvun Mrs. Dalloway, joka järjestää juhlia ja hoitaa AIDSia sairastavaa ystäväänsä ja nuoruus aikojen rakastettuaan(Ed Harris).
Elokuva toimii loistavien näyttelijäsuoritusten, kuvauksen, leikkauksen ja kerronnan pohjalla. Ed Harris ja Julianne Moore olivat ehdolla parhaista sivuosista, mutta eivät voittaneet, kun taas Nicole Kidman voitti pystin naispääosasta. Minusta pääroolipysti olisi pitäny Juliannelle, Merylille ja Nicolelle (niinkuin Berliinin elokuva-akatemia teki) he kaikki tekevät erittäin hienoa työtä, eikä pelkästään yhdelle, mutta olen tyytyväinen!
Elokuvan musiikki on haikeaa ja surullista piano musiikkia, joka sopii täydellisesti elokuvan dramaattiseen teemaan. Tunnit on ahdistava ja herättää ajatuksia. Dramaattisempaa elokuvaa saa hakea. Elokuvassa ei ole yhtään hauskaa kohtausta.
Elokuva alkaa kohtauksella, joka kuroo alun ja lopun yhteen, joka on mielenkiintoinen ja hyvä keksintö.
To look life in the face, always, to look life in the face, and to know it for what it is. At last to know it, to love it, for what it is, and then, to put it away. Leonard, always the years between us, always the years, always the love, always…the hours…nimimerkki: Mara
