Eastwoodin onnistunut paluu takaisin näyttelijäksi.

25.11.2012 15:19

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Trouble with the Curve
Valmistusvuosi:2012
Pituus:111 min

Vuonna 2008 Clint Eastwood päätti viedä uransa näyttelijänä tiensä päähän, elokuvalla Gran Torino. Jäähyväiset olivat kieltämättä erinomaiset, mutta nyt neljä vuotta myöhemmin Clint päätti tulla takaisin peliin, joka itse asiassa on hänen uusimman elokuvansa suomennos. The Trouble with the Curve (tästä eteenpäin TwtC) kertoo vanhuudesta kärsivästä miehestä, joka on baseballin kykyjenetsijä. Rooli on siis juuri Eastwoodille passeli, sillä alkaahan miehessä muutenkin näkyä jo vanhuuden merkit.

Leffaa katsoessa alkaa myös itse tuntemaan sääliä päähenkilöä kohtaan, joka taistelee kovasti vanhuuden tuomia vaikeuksia vastaan. Etenkin näön ja kuulon heikentyminen tuodaan tässä tapauksessa vahvasti esille. Elokuva onkin varmaan tarkoitettu erityisesti iäkkäille ihmisille, sillä nämä ymmärtävät parhaiten jotain tämänkaltaisesta hankalasta elämästä. Mutta Eastwoodista ei ole kuitenkaan tehty varsin epäonnetonta miestä, sillä onhan hänellä elokuvassa tyttärensä (Adams) – vaikka riitaa näyttääkin olevan molempien välillä jatkuvasti. Mutta siksi juuri TwtC ei olekaan pelkkä baseballin ympärille sijoittuva draama. Siinä kuvataan myös ihmisten välisiä tunteita, jotka välittyvät ohjaaja Robert Lorenzin myötä hienovaraisesti katsojille.

Vaikka Clintillä alkaakin jo olla ikää vähän päälle kahdeksankymmentä, herra vetäisee silti erinomaisen roolisuorituksen. Luvassa on jälleen kerran ukolle tyypillistä irvistelyä ja ärisemistä, joka on juuri hänen leffojensa parasta antia. Amy Adams on Eastwoodiin verrattuna aika heikko, mutta plussaa tulee siitä, että hän ei ole luonut hahmostaan kliseistä Hollywood-akkaa.

TwtC on elokuvana hyvä ja katsomisen arvoinen, mutta kokonaisuus ei siltikään ole täydellinen. Keskivaiheilla tarina alkaa hieman junnata paikoillaan, ja tuntuu kuin homma ei etenisi oikein mihinkään. Onneksi tämän jälkeen saapuva “loppuhuipennus” on kuitenkin ennalta-arvaamaton ja tuo paremmanpuoleista fiilistä, joka nostaa pläjäyksen arvoa ainakin puolikkaan tähden verran.

Tasan 46 vuotta sitten valmistui ansaitusti yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmaksi westerniksi kutsuttu filmi, Hyvät, pahat ja rumat – jossa Clint esitti yhtä kolmesta päähenkilöstä. Ja yhä äijä jaksaa puuhailla kameran toisella puolen. Uskomaton saavutus.

Arvosteltu: 25.11.2012

Lisää luettavaa