Daniel Wallaceen romaaniin pohjautuvan elokuvan piti alun perin olla Steven Spielbergin heiniä, mutta aikatauluongelmat yllättivät Stevenin. Näin ollen Tim ”satusetä” Burtonille aukesi sauma päästä talsimaan tutulle maaperälle, nimittäin mielikuvituksen värikkääseen maailmaan. Tai ehkä pitäisi sanoa värjätyn totuuden pariin. Oli miten oli, Burton otti työn vastaan ja nyt maailmassa on yksi elokuvan merkkipaalu enemmän.
Big Fish starttaa ehkä aavistuksen odotuksia vaisummin. Mieleen jopa ponnahtaa, että onko Burtonin satukala joutunut kuivalle maalle. Mutta ei se ole. Alun hitaan punontavaiheen jälkeen päähenkilö Edward Bloomin huikeat tarinat kasvavat verkoksi, joka nappaa pauloihinsa vaikka sen kuulun jättifisun. Ja jos villein värein väritetty totuus ei juuri sitä jättikalaa nappaa, niin ainakin katsoja on koukussa.
Ed Bloom on maankuulu mies, joka on ollut aktiivinen usealla eri elämänsaralla. Koko ikänsä hänet on tunnettu huikeista ja rakastettavista tarinoista. Hän kertoo niitä, ei ainoastaan pienille lapsille, vaan aivan kaikille! Oma poika Will on kuullut ihmeistä koko ikänsä ajan, uudelleen ja uudelleen. Ei ole siis ihme, että hän aikuisena ei enää tiedä millainen hänen isänsä oikeasti, pelkkä satusetä vai kaikkien aikojen seikkailija?
Edin pahentuva syöpä ajaa toisistaan etääntyneet isä-poika-parin uudelleen yhteen ja niiden samojen nuoruuden tarujen pariin. Vielä sairauden uuvuttamanakin Ed Bloom antaa kaikkensa ja kertoo asiat omasta perspektiivistään. Kuulijoiden tehtäväksi jää totuuden perkaaminen kaiken fantasian keskeltä. Syöttinä fiktio-osa ainakin toimii upeasti.
Brittinäyttelijät Albert Finney (Ed vanhana) ja Ewan McGregor (Ed nuorena) hoitavat hommansa loistavasti. McGregorin osa on olla klassinen Hollyleffan sankaripoju kulkien esteiden yli komeasti – ja hieman legendoille ivailevasti. Silti Finney pistää vielä paremmaksi johdatellessaan leffaa kertojaäänellään ja tulkinnallaan kohti huipennusta. Helena Bonham Carter on tutusti yllättävässä eli yllättävän tutussa sivuosassa, kuten myös Steve Buscemi ja silmänilo Alison Lohman. Veikeimmän osan vääntää Matthew McGrory eli maailman suurimman jalan omaava mies..
Big Fishin lopputekstien kohdalla olo on kuin sillä pienellä pojalla, joka viittoilee käsillään äsken koukusta karanneen kalan kokoa. Hymykare on pakostakin huulilla, ja mieliala silti jossain ylimmän ilon ja apeuden välillä. Sen verran kauniisti Big Fish päättyy.
Tim Burtonin jo ennestään laadukkaassa filmografiassa Big Fish on huippukohta: fantastinen seikkailu ja pehmeän humoristinen taru. Mukana on niin iso annos Oscar-menestyksekseen vaadittavaa säihkettä, näyttelijöiden hehkua ja etenkin nerokasta tarinaa, että täytyy ihmetellä, kuinka Big Fish sivuutettiin vuoden 2004 gaalassa niin totaalisesti. No, ainakin vaihteeksi erittäin vakuuttavan scoren väsännyt hovisäveltäjä Elfman sentään pokkasi ehdokkuuden.
PS. Tämä elämänkokoinen seikkailu on tehty ihmeitä rakastaville, ei kaikista tylsimmille skeptikoille.
