Espoon Cinéssä tuli katsottua pian Suomessa ensi-iltansa saava 28 Weeks Later. Kyseessä on jatko-osa Danny Boylen loistavalle kauhuelokuvalle 28 Days Later. Odotukseni olivat nollassa, ja sainkin huomata, että kyseessä on jokseenkin turha jatko-osa.
Elokuva kertoo nimensä mukaisesti tarinan 28 viikkoa myöhemmin, kun Britanniassa alkaa olla hitusen toivoa. Viimeinen viruksen kantaja on kuollut ja maata aletaan jälleenkansoittamaan. Vain hyvin pieni osa Lontoosta saadaan asuinkelpoiseksi, jonne kuljetetaan n. 15 000 ihmistä. Pelko taudin leviämisestä on kuitenkin ilmassa. Eikä aikaakaan, kun hölmöt lapset onnistuvat löytämään äitinsä “vaaralliselta” alueelta, jonne ei tietenkään olisi saanut mennä. Armeija vie lapset, ja myös saastuneen äidin takaisin turvalliselle alueelle. Nainen otetaan mukaan, koska hän ei oireile tartunnan saaneiden tyylin. Silti hän on vaarallinen tautia kantava yksilö. Pian tauti on jälleen valloillaan ja ruumita alkaa tulla.
28 Weeks Later on edeltäjänsä tapaan turboladattu kauhuelokuva, jossa kameran heiluttelua ei ole säästelty. Tämä onkin elokuvan suurimpa haittapuolia. Kaiketi sillä on yritetty saada aikaan paniikin tuntua, mutta siinä onnistutaan melko huonosti. Tarinallisesti leffa on ihan mielenkiintoinen, joskin alussa vähän turhan odotteleva ja jopa pohdiskeleva. Hitauden takia lopun rymistelyä on aivan liian vähän, joka syö elokuvan viihdearvoa kuin raivotautinen ihmistä.
Näyttelijät tekevät mukiinmenevää roolityötä. Erikoismaininnan ansaitsee Robert Carlyle. Hän loistaa omassa roolissaan kuin pohjantähti. Lapsinäyttelijät ovat sopivan neuraaleja, eikä heidän työskentelyssään ole moitittavaa. Ohjaajana Juan Carlos Fresnadillo on saanut kasaan muutaman ihan mukavan näköisen visuaalisen kohdan, vaikka massiiviset räjähdykset näyttävätkin huonoilta. Jännistystä ei päästä missään vaiheessa luomaan kunnolla, joka on suuri miinus kauhuelokuvassa. Jopa ensimäisessä osassa ollut maailmanlopun tuntu on kateissa.
Kokonaisuutena 28 Weeks Later on sekava. Sen alun pohdiskeleva asenne katoaa saman tien, kun raivotautiset alkavat riehumaan. Samalla elokuvan tyyli muuttuu täysin. Omasta mielestäni elokuvan olisi pitänyt pysyä jommassa kummassa, koska näin yhdistettynä ne eivät oikein toimi. Kuitenkin elokuvan intensiivinen loppu ansaitsee muutaman pisteen, joten kokonaisuutena elokuva on keskitason yläpuolella.
nimimerkki: Tumppimies
