Jo reilut kymmenen vuotta sitten käsikirjoittaja-ohjaaja Guillermo del Toro ehti näyttää maailmalle harvinaisen terävät kyntensä esikoiselokuva Cronoksen muodossa. Nyt useiden muiden projektejen (mm. Blade II, Hellboy) jälkeen meksikolaistaituri on palannut juurilleen ja saanut aikaan luultavasti vuoden parhaan elokuvan El laberinto del faunon.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1944 Espanjaan keskelle sissisodan viimeisiä hengenvetoja, joiden ilmavirtauksen mukana kulkee myös Ofelia-tyttö. Ofelia matkaa raskaana olevan äitinsä kanssa tämän uuden miehen kapteeni Vidalin luokse, jonka luonne vetää vertoja sodan sadistisille piirteille. Todellisuuden murjaistessa Ofeliaa kasvoihin tyttö käyttää oljenkortenaan mielikuvituksen antamaa pakotietä ja huomaa pian päätyneensä keskelle Pan-nimisen sorkkakoiven isännöimää labyrinttiä. Panin antaessa Ofelialle toinen toistaan merkillisempiä ja myös vaarallisempia tehtäviä tyttö ajautuu yhä syvemmälle labyrintin uumeniin päätyen kasvoikkain mitä merkillisempien elämänmuotojen kanssa.
El laberinto del fauno edustaa fantasia-elokuvaa parhaimmillaan ja korjaa väärinkäsitykset genren kaavamaisuudesta ja kliseisyydestä. Lähes sadismiin ajoittain yltävä kuvaus yhdistettynä keijun siipien havinaan näyttää maailman sellaisena kuin se on; yhtenäisenä värikuvana ilman mustavalkoista jaottelua. Elokuva lumoaa taiallaan ja saa samalla voimaan pahoin; vastakohtien voima on uskomaton. Kuin surullinen duuri tai toisinpäin.
Del Toro on onnistunut luomaan ainutlaatuisen miljöön mielenkintoisine hahmoineen ja teemattisine tasoineen, jonka harmoniaa loistava näyttelijäkaarti korostaa. Elokuvan tunnelma jää asustamaan pitkäksi toviksi jonnekkin pääkopan salattuu lokeroon, kenties iäksi.
nimimerkki: Salina
