Vuonna 1929 nuori espanjalainen elokuvasta innostunut mies loi päänsä yhteen toisen nuoren miehen kanssa ja he loivat elokuvan. Nämä kaksi miestä olivat Luis Buñuel ja Salvador Dalí. Näistä molemmista tuli kuuluisia ja nuoret hurjapäät tekivät lyhyen roiskaisun hurjia kuvia, joiden teho ei ole heikentynyt paljoa vuosikymmenten aikana.
Un Chien Andalou on surrealistinen kuvakollaasi. Se koostuu irrallisista kohtauksista, jotka eivät muodosta jatkumoa mihinkään suuntaan luodakseen yhtenäisen elokuvan. Tarkasti katsoen ne kuitenkin muodostavat episodimaisen jatkumon, joissa tapahtuu vaihtelevia asioita. Hallitseva elementti on kuitenkin miehen ja naisen välinen viha/rakkaus-suhde kaikkine mutkineen ja muunnoksineen.
Ensimmäisessä otoksessa, joka määritti elokuvataiteen tulevaisuuden ja on yhä merkittävä toteutettiin lehmän silmällä ja iljettävän tehokkaalla leikkauksella. Yksinkertainen silmän halkaisu partaveitsellä on hämmästyttävän iljettävä tehoste.
Katsoja siirtyy kadulle, missä mies tökkii kepillä kadulle jäänyttä kättä. Irrallisen omituinen kohtaus päättyy miestä auttamaan tulleen naisen kuolemaan tämän törmätessä autoon.
Tämän morbidin tapauksen jälkeen siirytään riitaan, missä miehen stigmoituneesta kämmenestä esiin tulee muurahaisia. Tilanne johtaa riitaan, minkä aikana mies kiskoo raivoissaan pianoja, kuolleita aaseja ja kahden papin ruumista. Hyvin omituista ja unenomaista. Riidan keskeyttää poliisi, jonka mies kuitenkin vimmoissaan surmaa ampumalla hänet kahdella pistoolilla.
Viimeisessä “episodissa” onnellisesti rakastuneet mies ja nainen kävelevät rannalla. Leikkauksella siirrytään kevääseen ja heidän osoitetaan uponneen hiekkaan.
Tuo kaikki omituisuus ja kieron mielikuvituksen ruokkima kauneus kuvataan reilussa varttitunnissa. mikä on tänä hypernopeana aikana yhä lyhyt aika. Andalusialainen koira on tiiviin elokuvakerronnan, episodien, leikkauksen ja efektien riemuisaa taidonnäytettä yli 70:n vuoden takaa. Asiaa tehostaa myös se fakta, että elokuvan kaikissa rooleissa käytettiin samoja näyttelijöitä, vaikka hahmoja oli useita.
Vaikka elokuva toteutettiin mykkänä, Luis Buñuel tiesi kuitenkin elävän kuvan yhdistämisestä ääneen, minkä takia Richard Wagnerin kaunis musiikki yhdistettynä tulisiin latinorytmeihin tahdittaa tätä visuaalista mestariteosta.
Andalusialainen koira ei ole järkevä elokuva. Se ei omaa juonta tai selkeitä henkilöhahmoja, mutta siinä oleva visuaalinen kauneus groteskeissa kuvissa ja tilanteissa on huomattavaa. Ehdoton klassikko. Se ei ole niin pitkä, etteikö sitä jaksaisi katsoa.
nimimerkki: Jurpo
