Henri Charriere (Steve McQueen), jonka perhostatuointi antaa nimeksi Papillon saa murhasta tuomion pahamaineiseen Ranskan Guyanan rangaistussiirtolaan. Samassa vankierässä on väärentäjä Louis Dega, joka tietää tarvitsevansa suojelua ja hänellä on myös rahaa sen hankkimiseen. Hän siis hyväksyy Papillonin tarjouksen olla henkivartijansa. Vuosien vieriessä ankara kohtelu nakertaa terveyden, mutta ei pakohaluja ja niistä seuraa eristysselliä. Paljon eristysselliä. Lopulta Papillon onnistuu karkaamaan Pirunsaarelta.
Franklin J. Schaffnerin ohjaama [I]Papillon[/I] ei ole tyypillinen pako- tai vankilaelokuva vaikka se lainaa niiltä aineksia. Se ei myöskään ole puhdas seikkailuelokuva, sillä tarinan ytimessä on kahden miehen ystävyys ja rakkaus ilman minkäänlaisia romanttisia vivahteita. Se on armoton kuvaus viidakon voimasta nujertaa ihminen ja kylmästä logiikasta jolla valtiovalta on ottanut sen aseekseen. Se tarkoittaa sitä että elokuvan sankari Papillon käy ne kaikki läpi sielunsa murtumatta, mutta hänen kehonsa nääntyy ja mielensä ruostuu ja se kaikki näytetään.
Steve McQueen ja Dustin Hoffman muodostavat upean duon päärooleihin. McQueen aloittaa aggressiivisena, vaanivana ja fyysisenä konnana, mutta nääntyy harmaantuneeksi haamuksi entisestään. Lisäksi Papillon on luonteeltaan silkkaa jääräpäisyyttä ja uhmaa. Dustin Hoffman ottaa täysin erilaisen suunnan Louis Degaan. Dega omaa nelisilmäisen rotan maneerit, ymmärtää vasikoimisen ja lahjonnan voiman ja on selkeästi pelkän älynsä varassa ja paikassa missä viidakko tappaa heikoimmat se ei auta. Hän näyttää kuitenkin ihailtavaa uskollisuutta ystävälleen, auttaa häntä oman terveytensä riskeeraten ja muutenkin osoittaa hiljaisempaa rohkeutta.
Koska hahmot ovat niin vahvasti eleiden ja olemusten luokittelemia ei heidän tarvitse jauhaa tyhjää dialogia ja vankilanjohtaja Barrot (William Smithers) on pelkästään tylyn muodollinen ilman henkilökohtaista kaunaa, joten hän ei sovellu antagonistiksi. Upeat, minimalistiset kohtaukset näyttävät musertavan yksinäisyyden, kuumuuden ja tyhjyyden joka iskee eristyssellin asukkiin. Paljaudessaan upea eristyssellikohtaus on vain yksi monista hienoista hetkistä joita [I]Papillon[/I] on pullollaan. Ainoastaan Papillonin oleskelu intiaanien keskuudessa rikkoo elokuvan rytmin ja tunnelman ja estää sitä olemasta mestariteos. Joka tapauksessa hieno kuvaus ystävyydestä joka syntyy tarpeesta ja muuttuu pyyteettömäksi rakkaudeksi. Bonuksena meikkausosasto on hoitanut työnsä hyvin, sillä McQueen vanhenee elokuvan aikana tunnistamattomaksi.
Ehdottoman suositeltava vankiladraama. Täynnä upeita kohtauksia ja juonikin sitoo ne yhdeksi kokonaisuudeksi.
