Pimeä uhka on niitä leffoja, joita katsellessa tekisi mieli siteerata kiekkolegenda Timo Jutilaa silloin tällöin. “Älä lähre shinne” käy mielessä useammankin kerran ja se antaa jo vinkkejä muutama vuosi takaperin valmistuneen scifikauhuilun meiningistä. Enemmänkin käsikirjoittamisen puolella vaikuttanut David Twohy päätti tällä kertaa kokeilla myös ohjaajanhommia ja kyllähän tulosta elokuvaksi kehtaa kutsua. Perinteisistä asetelmistaan huolimatta avaruuskaruselli rullaa omalla painollaan ihan mallikkaasti.
Pölhö pimeän uhka oikeastaan sopii elokuvan nimeksi. Eräänlainen kauppa-alus rysähtää pelottavan tyynelle ja valoisalle aavikkoplaneetalle ja sitten ihmetellään tapahtunutta. Ensimmäisen tunnin aikana ei käytännössä tapahdu vielä mitään sen erikoisempia, päähahmot vain tepastelevat kirkasta ympäristöä tutkiskellen ja pimeällä uhalla katsojaa vasta pelotellaan. Viimeisten käänteiden aikana, reiluhkon puolituntisen verran luikitaan soihtujen hämärässä varjossa valoa pelkääviä siipiäisiä karkuun epätoivon kummitellessa jokaisen mielessä. Pakollisia uhrauksia ei unohdeta ja raajoja viskotaan oikeastaan ihan sopivasti.
Hahmokaarti on täyttä kliseetavaraa. Selviytymistaistelu köyhän miehen mönkiäisiä vastaan käydään sellaisella porukalla, että varmasti on kaikenlaista tallaajaa edustettuna. Löytyy uskovaisia Lähi-idän kaapumiehiä, antiikkikauppiasta, tavallisia perusjenkkejä ja pisteenä i:n päälle kylmänviileä pikkulisä supervanki Riddickin muodossa. Uuden vuosituhannen Iso-Arska Vin Diesel esittelee hassuja piilareita vähän väliä, ollen omalla tavallaan hauska typeriä one-linereitä jakelevana muskelimiehenä, jolle ei kannata urputtaa. Muuta näyttelijäsakkia edustavat mm. sivuosien kuningas Keith David ja muutama muu sellainen tyyppi, etteivät tuntemattomat nimet muistu mieleen vaikka kuinka pinnistäisi. Ihan menettelevän tason porukka kuitenkin tällaista seikkailua varten.
Kun kerta kliseisiin päästiin niin jatketaan samalla linjalla. Käsikirjoitus järkkää tyypilliset joukkokähyt ja yleiset erimielisyydet porukan kesken. Selkeä roolijako ryhmässä tehdään ja leffan aikana hahmot saavat uusia piirteitä, niin inhimillisiä kuin sitten niitä kuspäisempiäkin, joskin vastaavanlaisista leffoista tuttua roolihahmojen paperisuutta pyritään poistamaan lähinnä päähenkilöiden kohdalta. Joidenkin jannujen kohtalot sen sijaan eivät suuremmin jaksa koskettaa ja on oikeastaan ihan sama kuka heistä lähtee seuraavaksi, kunhan vain lähtee. Eräiden hahmojen epäloogisuus ja rationaalisen ajattelun puute loistavat poissaolollaan, mutta kun nämä seikat ovat irvihampaiden suorittamien teloittamisien elinehto, niin en jaksa valittaa. Päättömän kanan lailla vellit housuissa ryntäillään kaikkialle ja auotaan päätä kohtalotovereille. Helpompaa saalista on näet turha hakea muualta.
Hurjaa vauhtia kehittynyt teknologia on mahdollistanut melkeinpä kaikenlaisten leffojen teon ja Pimeän uhka ainakin ottaa mahdollisuudesta kaiken irti. David Twohyn aikaansaannos on erittäin hieno ja upeasti kuvattu elokuva, jos asiaa tarkastellaan visuaalisen puolen kannalta. Örkkien kotiplaneetta on värikylläinen ja kiehtova luomus, joka ei kärsi kankeasta ulkonäöstä kovinkaan paljoa, vaikka sitä tietokonetta on käytetty yllin kyllin apuna. Tunnelmaa piisaa aluksi varsin mukavasti, mutta pimeän puolelle ehdittäessä hommasta jännite karkaa ajoittain, muttei kokonaan.
Avaruuteen sijoittuvalla scifirintamalla on viime vuodet ollut suht hiljaista. Uudet tähtien sodat ovat jyränneet eteenpäin, mutta uskaltaisin väittää että Pimeän uhka on ehdottomasti tervetullut tapaus piristämään arkea. Ryöstöviljelyä on tietty jonkun verran harrastettu, mutta mitäpäs tuosta kun ohjaaja-käsikirjoittaja David Twohy on rustannut kokoon mukiinmenevän pikkuleffan, jota katselee hienon ulkokuorensakin puolesta ainakin sen pari kertaa lävitse. Viihdyttävä peruspätkä scifisteille, ei sen enempää eikä yhtään sen vähempää.
nimimerkki: Lutkus
