Henkilökohtaisesti olen aina ollut heikkona lumoaviin ja romanttisiin vanhoihin Hollywood-elokuviin.
Laulavat sadepisarat, paremmin sanottuna Singin’ in the Rain on yksi ikisuosikkejani, joka tulee katsottua muutaman kerran vuodessa.
Eletään 1920-luvun loppua, Hollywoodin kulta-aikaa, ja mykkäelokuvat kukoistavat. Yksi elokuvien suurista tähdistä on Don Lockwood (Gene Kelly), joka on parhaan ystävänsä Cosmo Brownin (Donald O’Connor) kanssa noussut vaikeuksien kautta suosituksi näyttelijäksi.
Don ja hänen vastanäyttelijätär Lina Lamont (Jean Hagen) ovat Hollywoodin lemmenpari. Todellisuudessa heidän välinsä eivät ole parhaimmat.
Fanien jahtaessa Donia hyppää hän Kathy Seldenin (Debbie Reynolds) auton kyytiin ja sitä seuraa mielenkiintoinen suhde.
Äänielokuva nousee ennakko-odotuksista poiketen todella suosituksi, ja Donin elokuvien tuotantoyhtiölle tulee ongelmia, sillä Lamontin puhe-ääni on kaikkea muuta kuin kaunis.
Laulavat sadepisarat on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen lumoavimmista elokuvista. Se on hellällä tavalla hauska, ja lumoaa varmasti jokaikisen katsojan.
Suurin osa laulukohtauksista on vähintään legendaarisia, joista yksi nousee ylitse muiden.
Roolisuoritukset on hoidettu ammattitaidolla. Jean Hagen osaa ärsyttää ja ihastuttaa samaan aikaan elokuvan niin sanotulla pahiksena.
Gene Kellyn suorituksen loistokkuus nousee esiin tanssi- ja laulukohtauksissa. Donald O’Connorin hahmo Kellyn sidekickinä on ehkä hieman teennäinen, mutta hyviä vitsejä kuitenkin saa häneltä kuulla.
Kokonaisuudessaan Laulavat sadepisarat antaa ehkäpä parhaimman mielen, minkä voi elokuvasta saada. 50-luvun Hollywood-komediat jaksavat kiinnostaa suurempaa yleisöä juuri sen ansiosta.
