Tutkivaa journalismia sekä valepuvuissa että ilman harjoittava Fletch (Chase) ei ole ensimmäisestä leffastaan muuttunut. Kun tämä naama peruslukemilla puppua puliseva reportteri perii tätivainaansa, hän päättää ottaa heti loparit. Rikkaalta tädiltä on Fletchille jäänyt maatila, jolle heebo aikoo asettua rauhoittamaan. Fletchin täti-kullan olisivat kuitenkin halunneet periä myös muut tahot, joten huulenheittäjän henki on nyt uhattuna. Viekö miehen päänahan hänen ex-vaimonsa lakimies (Wyner), rahanahne tv-saarnaaja (R. Lee Ermey) vai nekrofiili punaniska (Cobb)? Fletch ei luonnollisestikaan jää odottamaan, kuka homman hoitaa, vaan pyrkii vihollisensa selän taakse.
Kakkososien kirous on, että ne tuppaavat olemaan ykkösosia kehnompia. Fletch-elokuvista ensimmäinenkään ei monen mielestä kovin kummoinen ole (pääasiassa Chevy Chasen yksi-ilmeisen tavaramerkkihuumorin tähden). Niinpä kakkonen vaikuttaa sen rinnalla nasevalta kuin nakki lajitoverinsa vieressä. Paikoin sequeli elää jopa elävämmin kuin edeltäjänsä. Vitsit ovat hitusen sivaltavampia, meno pikkuisen rennompaa ja ideat lähes älykkäällä tavalla villimpiä kuin Nimeni on Fletchissä. Mikä mukavinta, koomikko Chevy Chase on sulauttanut Mr. Fletchin niin hyvin nahkoihinsa, että leffasarjalle olisi saattanut tietyin varauksin toivoa jopa jatkoa ihan heti. Ainahan löytyy niitä iltoja, jolloin olisi käyttöä kun-ei-ole-parempaakaan-tekemistä -rainoille. Ikävää vain, että 1980-luku loppui kesken. Eihän aitoa (väsyneen hölmöä) kasariviihdettä tehty kuin se yksi vaivainen kymmenen vuoden periodi… 😉
