Parasta lukemaani kirjaa kuvittava elokuvaversio oli minulle yllätys. En olisi uskonutkaan, että niin mahtavaa tarinaa voi vielä parantaa!
Populäärimusiikkia Vittulajänkältä kertoo kahden pojan kasvutarinan Ruotsin Torniojokilaakson Pajalassa, jota paikalliset kutsuvat Vittulajänkäksi, tai Vittulaksi, niinkuin se joskus lyhennetään. Nimi lienee jonkinlainen kunnian osoitus naisten hedelmällisyydelle, sillä Vittulassa syntyi paljon lapsia. Paikka on kuuluisa ensinnäkin vanhoollisesta lestadiolaisuudesta ja siitä, että osa paikallisista puhuu mieluummin suomea kuin Ruotsia.
Kaiken tämän keskellä kasvaa Matti, johon katsoja samaistuu ja jonka minämuodossa tarina kerrotaan, ja Niila, lestadiolais perheen poika, jonka mustavalkoinen elämä valkenee katsojalle elokuvan edetessä. Nämä kaksi erillaista poikaa löytävät yhteisen taajuuden, ja ystävystyvät auttamattomasti.
Alussa esitellään kaikki elokuvan paikat ja päähenkilöt, joten katsojalle annetaan hyvä pohja nautinnolle. Oikeasti tarina lähtee käyntiin, kun pojat kuulevat ulkomaalaisten serkkujen lahjaksi tuoman single-levyn, Beatlesin “Rock ‘n’ Roll musicin”. Itseeni tämä kyseinen kappale teki suuren vaikutuksen, joten elokuvan kohtaus tuntui minulle hyvin aidolta. “Roskn roll musis”
Sen jälkeen poikien ihastus rockiin ei näe loppua. Matille rock on keino päästä tyttöjen suosioon, Niilalle taas kapinointia lestadiolaisuuden mustavalkoista elämää vastaan. Niilan rockissa näkyy kielletyn tekemisen nautinto, jota ei Niemen romaanissa ollut osattu pukea sanoiksi. Elokuvan keskeisiä pointteja onkin kysymys, mitä Rock merkitsee?
Juonellinen toteutus on fantastinen! Niemen moniulotteinen kirja on käännetty käsikirjoitukseksi tulkintana, mutta tulkinnan varaisena silti. Elokuvan vakavuus kasvaa kirjan tavoin henkilöiden iän mukaan. Täysin uusi loppu on kirsikkana kakunpäälle! Niklas Ulfvarsson ja Tommy Vallikari ovat hauskoja
pikku poikia, mutta elokuvan todellisia tähtiä ovat kuitenkin Max Enderfors ja varsinkin mahtavan ja riipaisevan roolin tekevä Andreas af Enehjelm.
Komediaa piisaa, mutta myös vakavuutta löytyy, jopa yhtäaikaa. Joissakin kohtauksissa ei tiedä itkisikö vai nauraisiko. Viihdettä tämä tarjoaa ja myös vakavampaan makuun sopivaa elokuvaa. Niille, jotka ovat ikinä tykänneet rockista, tai yleensä soittamisesta, tämä elokuva avautuu parhaiten. Muut saavat nauttia hienoista roolisuorituksista ja kyläromantiikasta, joka on osalle meistä täysin tuntematon käsite.
Voi siis ilman muuta sanoa tätä vuoden parhaaksi kotimaiseksi, ehkä jopa vuoden parhaaksi elokuvaksi! Ehkä tämä on jopa yksi maailman kaikkien aikojen parhaista kotimaisista, tai yleensäkkää parhaista elokuvista! Fantastinen, uskomaton, PARAS!
“Roskn roll musis”
nimimerkki: Sano mitä sanot
