Vuosituhannen vaihteen elokuvatapaus The Blair Witch Project (1999) on edelleen yksi kauhuelokuvan kunnioitettavimpia tuotoksia. Minimaalisella budjetilla toteutetun ja aivan kaiken katsojan mielikuvituksen varaan jättänyt elokuva lainasi jo Cannibal Holocaustissa kohauttaneen tavan asettaa katsoja turvalliselta paikaltaan katsomosta osaksi elokuvan tarinaa, luoden hämmentävän autenttisen kauhuelämyksen. Toisten henkeen ja vereen inhoama, mutta toisten nerokkaana pitämä “kikka” ponnahti jälleen suursuosioon 2000-luvun loppupuolella, pääasiassa nyt arvostelussa olevan elokuvan ansiosta.
Espanjalaisen [Rec]:n kuningasidea oli yhdistää valedokumentaarinen tyyli myös tuohon aikaan nosteessa olleeseen zombie-kauhuun. Kun mukaan saadaan vielä suljetun tilan suoma klaustrofobinen tunnelma, on kattaus mitä kutkuttavin. Ei ole ihme, että [Rec]:iä pidetään genressään jo jonkin sortin klassikkona.
Angela Vidal on suosittu televisiotoimittaja, jonka palomiehiä koskeva juttukeikka menee pahasti pieleen raivokkaan zombie-viruksen päästessä valloilleen korttelin takaisessa kerrostalossa. Ennen kuin Angela tai hänen kuvaajansa Pablo ehtivät kissaa sanoa, on talo karanteenissa ja kaikki sisällä olevat loukussa raivotautisiksi muuttuvien sairastuneiden kanssa. Luvassa on ehtaa ensimmäisen persoonan selviytymiskauhua.
Siinä missä myöhemmät found footage-elokuvat, [Rec] onnistuu löytämään loistavan tasapainon autenttisen realismin ja viihdyttävyyden välillä. Se ei ole tylsä kuten Paranormal Acitivity, mutta ei myöskään yhtä hölmö ja epäuskottava kuin Cloverfield. Elokuva on puhdasverisen kauhuelokuvan tavoin yhdistelmä hiipivää jännitystä ja räjähtävää kauhua, jota katsoo mielellään. Myös tasapaino nähtävän ja kameran taakse jäävän välillä on esimerkillinen. Vaikka elokuva shokeeraa välillä brutaalilla kuvastollaan, iso osa sen tehosta tulee kuitenkin väkivallan uhasta ja sen konkreettisuudesta.
Eihän [Rec] toki omaperäisyydellä juhli, mutta se tuskin on ollut tarkoituskaan. Espanjalaisen kauhuelokuvan ensisijainen tarkoitus on aina ollut viihdyttää katsojaa. Tässä elokuva onnistuu täydellisesti, mistä vallitsee ainakin sen kotimaassa hellyttävä yksimielisyys: elokuva oli ilmestymisvuotensa katsotuimpia elokuvia! Vuosien jälkeenkin on helppo ymmärtää, miksi.
Elokuva kuvattiin vuotta myöhemmin uusiksi amerikkalaisten toimesta, käytössä täysin kuva kuvalta -periaatteella. Näin ollen jenkkiversio Quarantine on liki täsmälleen sama elokuva. Erona on lähinnä jenkkiversion kieli, sekä astetta isomman budjetin tuoma kliinisempi toteutus. Itselleni alkuperäisteos on kuitenkin kelvannut, enkä suosittele muillekaan uusversiota kuin korkeintaan siinä tapauksessa, ettei tekstityksiä ole saatavilla ja englanti taittuu paremmin kuin espanja. Pidetään me eurooppalaiset yhtä näinä vaikeina aikoina.
