Ei aivan Wilderin parhaimpia, mutta on hänen elokuvisaan ihan mainitsemisen arvoinen tapaus.

12.11.2009 14:51

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:A Foreign Affair
Valmistusvuosi:1948
Pituus:116 min

Berliinin raunioiden keskellä sijoittuu miehitettyyn ja sodan aikana pommitettuun Berliiniin. Kongressiedustaja Phoebe Frost (Arthur) tulee muiden kongressiedustajien ja armeijan johdon kanssa Berliiniin tarkistamaan amerikkalaisten miehitysjoukkojen moraalia. Berliinissä Kapteeni John Pringlellä (Lund) on suhde paikallisen laulaja Erika Von Schlütowin (Dietrich) kanssa. Frost saa selville, että jollakin armeijan henkilöstöön kuuluvalla on suhde hänen kanssaan. Eikä tilannetta helpota yhtään se, että Schlütow on ollut sodan aikana tekemisissä korkeiden natsijohtajien kanssa.

Berliinin raunioiden keskellä ei ole Billy Wilderin kuuluisimpia elokuvia, mutta miehen filmografiassa ihan mainitsemisen arvoinen tapaus. Elokuva kertoo hyvin sodanjälkeisen Saksan olosuhteista ottaen asiansa vakavasti, mutta näkyy elokuvassa myös Wilderille tyypillistä humoristisuutta. Huvittavat tilanteet ihmisten välisissä suhteissa ovat selkeästikin Wilderin käsialaa.

Saksan tilanteen esittäminen alkaa erinomaisilla ilmakuvilla raunioiksi pommitetusta Berliinistä. Kaupungissa ei ole juurikaan ehjiä taloja, eikä ole merkkiäkään siitä, että se olisi ollut joskus iso metropoli. Myöhemminkin tulee esille ongelmista miehitetyssä Saksassa. Länsimaiset toimintatavat ovat heillä hakusessa ja musta pörssi rehottaa. Köyhyys ja taudit tuovat vielä omat ongelmansa. Näitä asioita ei kuitenkaan ihan paiskata katsojien naamalle, mutta niistä puhutaan ja joitakin asioita näytetään.

Kongressiedustaja Frostin tutkimukset etenevät Wilderille tuttuun tyyliin. Samalla Pringle yrittää peitellä jälkiä ja johtaa Frostia harhaan. Homma etenee melko ennalta-arvattavaan tyyliin ja hommaan on saatu tungettua mukaan Hollywood-tyyliä. Se vielä yleensä vanhemmissa elokuvissa toimii, mutta ei välttämättä tässä elokuvassa. Tosin on hommaan saatu mukaan ihan kivasti huumoria.

Eipä näyttelytyössäkään valittamista ole. Jean Arthur vetää ihan hyvän roolin kongressiedustaja Frostina, joka joutuu miettimään uudelleen tiukkoja asenteitaan armeijan moraalia kohtaan. Tämä asia kyllä tehdään oikeastaan turhankin korostetusti. John Lund vetää varsin tyypillisen Wilderin roolin naistenmiehenä. Hän pyrkii kääntämään toisten päät ja pakottaa heidät näkemään omat näkökantansa. Marlene Dietrich, joka toimi myös laulajana, vetää oman roolinsa erittäin hyvin.

Berliinin raunioiden keskellä ei ole Billy Wilderin varhaistuotannossa parhaimpia elokuvia, mutta on tämä silti ihan katsastamisen arvoinen elokuva ainakin miehen elokuvien ystäville. Elokuva esittää erinomaisesti arkea sodan raunioittamassa Berliinissä. Hieman heikommin menee kongressin tutkinta armeijan keskuudessa, mutta saadaan siitäkin jotakin hupia irti.

Arvosteltu: 12.11.2009

Lisää luettavaa