Ei Intohimon laki mitenkään vaikea elokuva juonenkaareltaan ole, mutta missään nimessä parasta Almodóvaria elokuva ei edusta.

14.6.2008 18:06

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:La Ley del deseo
Valmistusvuosi:1987
Pituus:102 min

Vuonna 1987 valmistunut Pedro Almodóvarin Intohimon laki on tuttua Almodóvaria: seksuaalivähemmistöjä, voimakkaita värejä, voimakkaita tunteita ja kuolemaa. Näissä teemoissahan espanjalaisohjaaja on aina liikkunut.

Tarina kertoo Pablosta, joka epäonnekseen joutuu huomaamaan rakastajansa Antonion olevan erään sortin sekopää. Siitäkös riemu repeääkin, kun Antonio haluaa olla Pablolle ainut rakas ihminen. Lopussa leffan tyyli vaeltaa jopa jännityksen puolelle ollen melko irrallinen huonosta alusta.

Almodóvarin taiteellisuutta ei todellakaan voi suositella kaikille, ei edes jyhkeän draaman ystäville. Ei Intohimon laki mitenkään vaikea elokuva juonenkaareltaan ole, mutta missään nimessä parasta Almodóvaria elokuva ei edusta. Kaksikymmentäyksi vuotta vanha filmi tuntuu nykyisin raakileelta verratessa sitä myöhempiin Almodóvarin töihin, jotka pesevät Intohimon lain mennen tullen. Tosin näyttelijät nuoren Antonio Banderasin onnistuvat rooleissaan kiitettävästi.

Arvosteltu: 14.06.2008

Lisää luettavaa