Charles Bronson iski kultasuoneen vuoden 1974 synkistelypätkällään, Death Wishillä. 11 vuotta myöhemmin kivikasvo palasi aiheen pariin jo kolmatta kertaa, olihan 70-luvun loppuvuosille mahtunut elokuva tittelillä Death Wish II. Ensimmäinen osa oli synkkä, raaka, kadunmakuinen ja realistinen. Kolmas osa on synkkä ja raaka, mutta kaikkea muuta kuin todentuntuinen.
Ja hyvä niin, sillä, aivan kuten ensimmäinenkin osa, on Death Wish III lajinsa parhaita teoksia. Genre vain on vaihtunut vuosikymmenen mukana, vaikka ohjaajan pallilla istuikin taas kerran Michael Winner, ja roistoille luun kurkkuun laittoi Charles Bronson, ehkäpä tylymmin kuin koskaan ennen. Tuotantopuolelta löytyy muitakin kovia nimiä, kuten leffan tuottanut Menahem Golan, mies Chuck Norrisin legendaarisen Delta Forcen ja monen muun kasarihelmen takaa, ja filmin, hyvin kahdeksankymmentälukulaisesta, musiikista vastaava Jimmy “Led Zeppelin” Page.
Tällä kertaa Bronsonin esittämä, ex-aseistakieltäytyjä Paul Kersey saapuu yhdentoista vuoden jälkeen takaisin New Yorkiin, eikä kaupunki ole parantunut yhtään. Paulin vanha ystävä saa pahasti lättyynsä erästä kaupunginosaa hallitsevalta, parisatapäiseltä katujengiltä, ja kuolee piäksämisen seurauksena. Poliisit löytävät ruumiin viereltä aseistautuneen Kerseyn, ja näyttää siltä, että vanhus saa viettää loppuelämänsä kiven sisässä. Onneksi eräs komisario kuitenkin tunnistaa Kerseyn, ja tunnustaa fanittavansa ukkoa. Pian on diili valmiina: Kersey pääsee ulos, kunhan lupaa puhdistaa kadut. Tappaen.
Elokuvan tekohetkellä 64-vuotias Bronson oli niitä miehiä, joille ei uskaltaisi pottuilla rahastakaan. Clint Eastwoodin jälkeen Charles oli ehkäpä kovin valkokankaalla ikinä riehunut ukko, ja vaikka mies 1980-luvulla ja sen jälkeen tekikin lähinnä roskaa, löytyy joukosta kunnollisia b-elokuvan helmiä, jotka oikeassa mielentilassa naurattavat ja ihastuttavat oikein kunnolla. Death Wish III on juuri tällainen elokuva: Käsikirjoitukseltaan uskomattoman naiivi ja yksinkertainen, hutaisten toteutettu ja halvan näköinen, mutta suurella syrämellä ja kieli poskessa tehty toimintaklassikko, joka verisyydessään, nihilistisyydessään ja raakuudessaan tarjoaa joillekin katsojille uskomattoman viihdyttäviä elokuvahetkiä. Jotkut taas saattavat saada traumoja ja todeta filmin olevan huonoimpia ikinä näkemiään, mutta kukin varmasti tietää itse parhaiten, kumpaan kategoriaan kuuluu.
Niinpä. Tähän on tultu. Meikäläisen kieroutunut mieli saa Death Wish 3:n tuntumaan suorastaan uskomattoman mahtavalta elokuvalta, ja muualta juttua lukiessani ja ystävieni kanssa keskustellessa olen huomannut, etten ole ainoa, jonka Winnerin, oikeastaan aika nerokas ja monipuolinenkin mestariteos on lumonnut täysin. Muita samoihin aikoihin ilmestyneitä lahtausklassikoita (Missing in Action, Rambo II, Commando) pannaan halvalla, ja lajityypin kliseilel naureskellaan vetämällä ne kunnolla yli. Lisäksi kyseessä on tosiaan vain Bronsonin faneille suunnattua herkkua, jota ei kenenkään kuuluisi ottaa tosissaan. Kyllä, yksi meikäläisen lemppareista!
