Nuhruisen ja turvonneen näköinen John Cusack esittää 1408:ssa nuhruista ja viinaan menevää kirjailijaa. Tämä kirjailija, Mike Enslin, elättää itsensä kiertelemällä amerikkalaisia hotelleja ja motelleja, jotka houkuttelevat asiakkaita kummitusjutuilla. Niistä hän raapustaa kökköisiä matkaoppaita, joita pelottelunnälkäiset hölmöt ostavat. Enslin on uransa pohjalla, menneisyys vainoaa ja mikään ei tunnu miltään. Hän ei usko omaan tekstiinsä, kieltää kummitukset ja samaan hengenvetoon (kuin amerikkalaisyleisön miellyttämiseksi) vielä Jumalankin. Sitten miehen postiluukkuun kolahtaa kortti, joka kieltää astumasta erään hotellin huoneeseen numero 1408. 1+4+0+8 = 13 – sinnehän sitten on päästävä. Tuo huone on tietysti niin paha paikka, että itsensä Samuel L. Jacksonin näköinen hotellipamppu yrittää käännyttää Ensliniä pois sen ovelta. Ei auta, Enslin tahtoo kokea huoneen.
1408:n ohjaajaa, Mikael Håfströmiä, on suitsutettu hänen elokuvastaan Pahuus (Ondskan, 2003). Vaikka en henkilökohtaisesti olekaan tuota elokuvaa kokonaan nähnyt, uskallan väittää 1408:n olevan askel huonompaan suuntaan. Ehkä pitäisi puhua jopa loikasta huonompaan. John Cusack ilmentää kirjailijanpahaisen kurimusta niin hyvin kuin pystyy, mutta jotenkin kaikki elokuvassa on liian yksinkertaista. Ensliniä kohtaan on siksi vaikea tuntea kunnolla sympatiaa, ja toisaalta 1408:ssa tapahtuvia kauheuksia on vaikea kammota. Kun Cusackin päälle vyöryy laastia ja muuta mössöä, se on vain tapahtuma. Kun Cusack istuu signeeraamassa kirjojaan kouralliselle ihmisiä, se on vain hiukan hassua. Yhtä asiaa on liiaksi, toista ei tuoda esille tarpeeksi havahduttavasti.
Stephen Kingin nimen liittäminen koko touhuun ei tuo elokuvaan mitään lisäansioita. King on ehkä suosittu kirjailija, mutta ovatko hänen kaikki tekstinsä silloin automaattisesti erinomaisia? Ainakin elokuvana 1408 jättää lunastamatta siihen kohdistuneet odotukset.
