Neljännen kauden koittaessa Simpsonit porskuttivat ylpeästi omassa suosiossaan. Neljäs kausi jatkoi kunniakkaasti jo toisen kauden aloittamaa kultakautta, jonka tasolle moni muu komediasarja on varmasti kateellinen. Kauden ensimmäisestä jaksosta jopa sarjan tuottaja James L. Brooks innostui sen verran, että olisi halunnut tehdä jakson ideasta kokopitkän elokuvan. Kuitenkaan homma ei niin pitkälle kantanut, mutta tekijätiimin pääkoppiin jäi muhimaan ajatus elokuvasta. Joka tapauksessa kauden hienosti aloittava Kamp Krusty on silkka klassikko, joka antaa kyytiä amerikkalaisten kesäleiritraditioille sisältäen kieltämättä elokuvallistakin tarinantynkää.
Jo neljännellä kaudella tullaan näkemään pieniä vilahduksia asioista, jotka lopulta kaatoivat sarjan. Vaikka kokonaisuus onkin täyttä rautaa ja ansaitsee täydet pisteet, niin mukana on jo, silti hyvin vähän ja erittäin minimaalisessa muodossa, irrallista ja typerää komiikkaa, joka jatkossa tuli poraamaan sarjaan pahoja reikiä. Pieninä annoksina ne kuitenkin toimivat, sillä tälläkin kaudella tarinat ovat vielä pääosassa. Joka tapauksessa tuotantokauden kokonaisuus on loistava sisältäen niin paljon klassikkojaksoja, ettei sille voi olla millään tasolla vihainen.
Sarjan parhaimmaksi jaksoksi kautta aikojen on monta kertaa valittu Homer the Heretic, joka kertoo Homerin kirkonkäyntilakosta. Niin kuin Simpsoneiden parhaimmat uskontojaksot, niin tämäkään ei rienaa vaan pohdiskelee uskonnon merkitystä huumorin keinoin. Omiinkin suosikkeihini jakso kuuluu ja sen parhaimmista vitseistä on tullut jo legendoja. Kuten Homerin huomatessa Apun hindujumalan olevan kaupassa esillä omassa alttarissaan, niin hän toteaa intialaissyntyiselle ystävälleen: “Taisit olla pissalla, kun uskontoja jaettiin.” Heh, loistava ja klassinen Homer-lohkaisu.
Pastori Lovejoy: Homer, I’d like you to remember Matthew 7:26. “The foolish man who built his house upon the sand.”
Homer: And you remember… Matthew… 21:17.
Pastori Lovejoy: “And he left them and went out of the city, into Bethany, and he lodged there?”
Homer: Yeah. Think about it.
Myös monia muita legendaarisia hetkiä ja omia suosikkejani tältä tuotantokaudelta löytyy vaikka millä mitalla. Mukavan talvinen kertomus Mr. Plow näyttää Homerin lumenauraajan hommassa ja hervoton Duffless kertoo Homerin kärsimyksistä oluettoman kuukauden aikana. Jenkkien lumihössötys ja AA-kerhointoilu saavat maistaa näissä jaksoissa osansa satiirin pilkkakirveestä, jonka terä on tällä kaudella todella terävä. Myös jenkkien retuperällä oleva terveydenhuolto saa osansa pilkasta, kun Homerin pumppu pettää jaksossa Homer’s Triple Bypass. Itchy & Scratchy -pätkät ovat sen verran mainiota tavaraa, että niihin keskittyvät jaksot eivät voi olla huonoja, niinpä on varsinaista herkkua, että tällä kaudella niitä jaksoja on peräti kaksi. Itchy & Scratchy: The Movie näyttää, miten jostain elokuvasta voi tulla todellinen ilmiö ja The Front kertoo taas piirrosväkivallan kiehtovuudesta sekä sen moraalisesta arveluttavuudesta. Luonnonsuojelijoita on lämpimästi miellyttänyt jakso Whacking Day, joka on saanut jonkinlaisen luonnonsuojeluaiheisen palkinnonkin aikoinaan. Ydinvoimalakritiikkiä saadaan nähdä monessakin jaksossa, joista tärkeimpiä on Homerin nousu liiton pomoksi episodissa Last Exit to Springfield. Omista suosikeistani on pakko vielä mainita tuotantokauden toiseksi viimeinen jakso Marge in Chains, joka nimensä mukaisesti kertoo Margen vankilavisiitistä.
Neljäs tuotantokausi oli jo toinen Al Jeanin ja Mike Reissin yhdessä päätuottajina vetämä kausi, joka jatkoi kolmannen tuotantokauden laadukasta linjaa. Myös käsikirjoittajapuolella koettiin vahvistuksia, kun myöhemmin muista kuvioista paremmin tunnettu Conan O’Brien pääsi väsäilemään tälle kaudelle jaksoja. Vaikka itse en pidä Conanista esiintyjänä, niin hänen huumoriväläytyksensä ovat kyllä parhaimmillansa aivan mainioita. Käsikirjoitustiimin ja tuotantoryhmän lisäksi myös ääninäyttelijät hoitivat jälleen pisteet kotiin. Vakioäänet vetävät kunnialla vanhoja tuttuja ääniänsä antaumuksella ja vierailevat tähdet sen kuin lisääntyivät. Vakiovierailija Phil Hartman jaksaa aina ilahduttaa b-näyttelijä Troy McClurena ja kierona asianajajanilkkinä Lionel Hutzina. Lyle Lanely -niminen huijari on myös yksi Hartmanin ikimuistoisista hahmoista, vaikka nähdäänkin ainoastaan tämän kauden Marge Vs. the Monorail -jaksossa. Neljännellä kaudella vierailijoiden joukossa kuullaan myös varsinaisia legendoja, kuten Bob Hope, Elizabeth Taylor (lausuu Maggien ekan sanan!), Adam West (osaa suhtautua Batman-imagoonsa ja himmenneen staran maineeseen sopivalla huumorilla), Leonard Nimoy, Barry White, Johnny Carson ja Hugh Hefner. Lisäksi vierailijoina esiintyvät myös mm. Brooke Shields, Pamela Reed, Luke Perry ja Bette Midler. Red Hot Chili Peppers jatkaa bändivierailijoiden joukkoa.
Pitää vielä palata neljännen kauden jaksojen joukkoon, sillä sieltä löytyy niin monta legendaa. Yleensä ns. muistelmajaksot, jotka koostuvat vanhojen jaksojen pätkistä, kuuluvat sarjojen jäteosastoon ja ovat varsin turhia, mutta Simpsoneiden ensimmäinen tällainen eli So It’s Come to This: A Simpsons Clip Show on harvinaisen toimiva tapaus. Tämä johtuu tekijöiden ironiasta tällaisia jaksoja kohtaan, uuden materiaalin hyvyydestä ja vanhojen klippien nerokkaasta käytöstä. Myöhemmät clipshow’t eivät tämän tasolle enää päässeet. Krustyyn keskittyvä jakso (tällä kaudella sivuhahmoihin keskittyviä jaksoja ei ole hirveästi mukana, vaikka kolmannella kaudella niitä alettiin jo ahkerammin kehitellä) Krusty Gets Kancelled päättää kauden mukavasti varsin suurten kuvioiden merkeissä tuoden näyttävän määrän vierailevia ääniä mukaan. Treehouse of Horror III tuo taas esille kolme Halloween-tunnelmaista kauhutarinaa, joista King Kong -tarina ansaitsee eniten kiitosta. Lisäksi tämän kauden flashback-jakso Lisa’s First Word kuuluu genren parhaimpiin.
Lisäksi sarjan piirrostyö siirtyi neljännellä kaudella Klasky-Csupolta Film Romanille, joka vastaa nykyisinkin sarjan piirrosoikeuksista. Vaikka Simpsoneiden visuaalinen tyyli ei mihinkään muuttunutkaan, niin piirrosjälki on ehkä hitusen parempi kolmeen ensimmäiseen kauteen verrattuna. Yksityiskohtia on nimittäin paljon enemmän mukana ja kuvallisia jippoja käytettiin vitseinä yhä enemmän.
Niin tai näin, kokonaisuus on hämmästyttävän timanttinen. Ei mahda mitään, Simpsoneiden neljäskin kausi on puhdas mestariteos. Kuuluu jokaisen fanin ja komedian ystävän kokoelmiin.
