Viime vuoden ehdottomasti kovimpiin kuulunut ruotsalaisleffa Hamilton on saanut nopeasti jatko-osan, Hamilton 2 – Tyttäreni puolesta. Suomenkielinen nimi on hieman huvittava, kun otetaan huomioon, että Ruotsin puolustusvoimien tiedustelupalvelun (hehehehe) kovin ja karkein, mutta toki myös traagisin agentti Carl Hamilton yrittää leffassa pelastaa muslimiterroristien kaappaamaa kummityttöään ei omaa tytärtään. Vai onko tässä sitten taustalla joku syvempi merkitys, että Carl näkee kaapatussa ja YouTubeen pakotettuna islamistipropagandaa suoltavassa kummitytössään oman, väkivaltaisesti kuolleen tyttärensä ja kokee nyt arabeja ampuessaan jonkinmoista katharsista jälkikasvunsa menettämisen jättämistä traumoista… dunno, mutta nimispekulaatioiden jälkeen leffan pariin:
Hamilton ON kulttihahmo ja on todella hienoa, että ukosta väsätään korkeiden tuotantoarvojen trilogiaa. Ensimmäinen osa, Kansakunnan puolesta, pääsi Suomessakin leffateatterikierrokselle asti, ja oli kirkasotsaisen nationalismin ja perinnetietoisen nihilismille flirttailun välimaastossaan wanhalle 80’s action –diggarille todella tervetullut potku purukalustoon. Tyttäreni puolesta meni valitettavasti suoraan DVD:lle, mutta samapa tuo, kunhan leffa rokkaa. Vaan rokkaako se?
Kyllä ja ei. Loistavan ykkösen jälkeen ilmeisen nopeasti kasaan kyhätty kakkonen on ainakin meikäläiselle hienoinen pettymys, myönnetään se ihan suoraan. Ohjaaja on vaihtunut, eikä vain videopelejä ja televisiojuttuja aiemmin ohjannut Tobias Falk saa puhallettua hommaan ihan samanlaista henkeä. Perinteistä kosto/pelastustehtävä-linjaa kulkeva juoni on nopeasti paljastanut kaikki korttinsa, mitään kunnon twistiä ei ole ja lopputekstien rullatessa tuntuu siltä, kuin olisi katsellut leffan raakaversion, tai ehkä lukenut ensimmäisen käsikirjoitusluonnoksen; potentiaalia on, mutta lihaa puuttuu luiden ympäriltä. Toki pitää muistaa, että kyse on toimintajännäristä, eli sinällään juoni on toisarvoinen asia, kunhan läski tummuu ja pistooli puhuu. Edellistä osaa henkilökohtaisempi stoori olisikin puutteistaan huolimatta tarjonnut Hamiltonille ihan mukavan mellastuskentän, mutta toimintaa on lopulta mukana yllättävän vähän, eikä se tarjoa lähellekään niin tiukkaa tylytystä kuin olisi kaivattu. Myös pääpahis jää tällä kertaa aika statistiksi, mikä on aina tämän lajin leffoissa harmillinen juttu.
Ei Tyttäreni puolesta kuitenkaan huono leffa ole, itse asiassa se on jopa ihan hyvä pläjäys. Hamilton on hahmona ikuinen soturi ja velvollisuuden taakan painama Mies, joka toista suurta actionlegendaa lainaillen varmasti vaikka kuolee voittaakseen, ilman pelkoa tai katumusta. Todellinen systeemin luoma tappokone, alansa paras ja etuoikeutettu sankari, jolle salaisen agentin elämäntyyli, josta muut vain unelmoivat on arkipäivää, mutta joka myös maksaa siitä järkyttävän hinnan, aina uudestaan ja uudestaan. Tässä roolissa kiveen hakatun näköinen Mikael Persbrandt säteilee edelleen tiettyä auktoriteettia ja räjähtävää väkivallan uhkaa, heijastellen myös jackbauermaista valtiolle ja nyt myös kummilapselle uhrautumista tuskaisilla kasvoillaan varsin uskottavasti. Kuvaus on jälleen laadukasta ja Ruotsin ulkopuolella (mm. Englannissa ja Saudi-Arabiassa) tapahtuvat pätkät tuovat leffaan miellyttävän lisämausteen. Tarinankerronta on selkeää ja lopussa meinataan jo päästä ihan hyvin kiinni ns. tappamisen meininkiin.
Ei siinä mitään. Hamilton 2 – Tyttäreni puolesta on vikoineenkin tyylipuhdas ja viihdyttävä toimintaleffa, joka toimii ihan ookoo lyhyen kestonsa ajan, eikä vähiten Persbrandtin tiukan roolityön ansiosta. Nyt vaan toivotaan, että tuloillaan oleva kolmas osa onnistuisi heittämään pykälän, pari suuremman vaihteen silmään ja korjaamaan potin kotiin. Sitä odotellessa agenttileffojen ystävien kannattaa tarkistaa lätyltä nämä kaksi seikkailua!
