On kieltämättä hienoa, että on olemassa elokuva, jonka kaikki päähahmot on nimetty kauhuohjaajien mukaan. Ja on kieltämättä hauskaa, että RoboCop III:n käsikirjoittajana tunnettu Fred Dekker on päässyt istahtamaan ohjaajanpallille. Mutta kieltämättä hauskinta lienee, että elokuva, joka tottelee nimeä Lötköjen yö, voi todellakin toimia!
Eli eihän nimi leffaa pahenna, jos ei leffa nimeä. Vai miten se menikään. Joka tapauksessa Fred Dekker yllättää rennolla zombienlahtauksellaan, johon voi helposti liittää sanat “tyylittömän tyylikäs”! Vuodesta 1959 ja mustavalkoisista tunnelmista starttaava leffa päätyy lopulta tuolloiseen nykypäivään eli vuoteen 1986 ja fuksijuhliin. Diskopallo kiiltää 80-lukulaisen popin sävelien kanssa kilvan ja nördet jahtaavat naisia vain päätyäkseen koelabraan tsiigaamaan jäädytettyä ruumista. Sitten homma alkaa ollakin… no siis kuviossa on liekinheittimiä, smägmää, kirveitä, kuolleita tanssikavaljeereja… eli homma on ihan peruslötköisää, tiedättehän?
Lötköisä tarkoittaa siis tässä tapauksessa sitä, että zombeja ja mönkiäisiä alkaa tallailla käytävillä tiuhaan tahtiin. Kovisreploja sylkevä harmaahapsinen komisario Cameron (poliisiroolien erikoismies Tom Atkins) on sen verran särmä jässikkä, että pelastaa monen ihmisen päivän epäluuloisella zombie-jahdillaan. Pääosakaksikosta nörtimpi eli Chris Romero seilailee liikaa Cronenberg-nimisen naisen lumoissa, mutta J.C. –hahmosta irtoaa teräviä läppiä paljon enemmän.
Kaikeksi yllätykseksi Lötköjen yössä tosiaan on terävä fiiliksensä, joka uppoaa kuin kirvesmurhaajan työväline mummon päälakeen. Henkilögallerian osalta homma aluksi hakee ja hakee, mutta lopulta meno on sopivan kliseinen kauhukomediaan, ihan blonditukkaista ilkimysäijää, viatonta naisihmistä ja mursunviiksistä kovisetsivää myöten. Ja muuten ne Lötköt… ne ovat sen verran Hapokkaita pikku pirulaisia, ettei edes kaksikymmentä vuotta ajankulua saati puoli tuntia pöydällä latista niiden voimaa…
They really thrilled me.