Pienesä tytössä havaitaan tekekineettinen kyky sytyttää esineitä palamaan jo pelkästään ajatulsen voimalla. Kaikki on tietenkin alkujaan hippivanhempien syytä, jotka osallistuivat aikoinaan lääketietellisiin kokeisiin. Isukille ainakin päätyi koiden ansiosta telepaattinen kyky lukea ajatuksia ja “tönäisemällä” myös vaikuttaa muiden ihmisten ajatuksiin ja alitajuntaan. Eipä aikaakaan kun Virasto-niminen valtionalainen puulaaki saa selville tytön kyvyistä ja näin olleen haluaa suorittaa lisää testejä myöhempiä mahdollisia sotatoimiakin silmällä pitäen.
Tulessa syntynyt on King-filmatisointi kultaiselta 80-luvulta. Juoni on ehtaa alkuaikojen Kingiä tekepaattisine kykyineen. Kuitenkaan se ei kestä aikaansa muiden aikalaistensa tavoin aikaansa vaan vaikuttaa nolostuttavan vanhalta ja niin 80-lukulaiselta siinä huonoimmassa merkityksessä. Firestarteria ennen kun ehdittiin tehdä jo mm. sellaiset teokset valkokankaille kuin Carrie, Hohto ja The Dead Zone, joissa kaikissa on samoja piirteitä kuin tässäkin tekeleessä. Mainitaan nyt vielä että samoja aikalaisia ovat myös Carpenterin Christine ja vekkuli lemmikkieläintarina Cujo. Nuo kaikki pesevät tämän leffan mennen tullen.
Päärooliahan “näyttelee” 9-vuotias Drew Barrymore, joka on lapsinäyttelijänä suhteellisen karseaa seurattvaa. Isää näyttelevä David Keith on kuin C-luokan Kurt Russel, joka sinänsä varmaan kertoo jo jotain. Pahispuolella hääräävät jo aikansa arvostetummatkin kaverit Martin Sheen sekä George C. Scott. Nimekäs näyttelijäkaarti nolaa itsensä leffassa aika lahjakkaasti. Kärjistetyt roolihenkilöt eivät ota toimiakseen ja kokonaisuus lähenteleekin enemmän tahatonta camp-henkeä kuin kauhutarinaa.
Pläjäys sijoituu King-genressä sinne huonoimpaan päähän. Siis mukaan lukien kaikki mahdollinen mitä kirjailijan teoksista on filmille saatettu. Se on loistava esimerkki siitä kuinka huonoja kirjailijan teoksista väännetyt elokuvat voivat huonoimmillaan olla. Elokuvaa ei oikein voi suositella kuin fanaattisimmille Kingin kirjojen ystäville. Itse katsoin elokuvan toiseen kertaan. Siitä ensimmäisestä kerrasta on jo toista kymmentä vuotta iakaa. Voin vain todeta että kolmatta kertaa ei taida tulla.
Erikoismaininta erittäin huonolle DVDn Suomiversiolle. Ääni DD 2.0 jolle ei kyllä digitoimisessa ole tapahtunut yhtään mitään, ainakaan parempaan suuntaan. Kaiken kruunaa 4:3 suhteinen kuva. Kuvan laatu on huonon VHS-kopion tasoa, joten katseluelämys on todennäköisesti parhaimmillaan mahdollisimman pienestä matkatelkkarista -muuta ei tarvita.
