Naamioitu nuori mies luulee olevansa kaikkien aikojen suurin rakastaja Don Juan (Johnny Depp). Hän on sitä mieltä, että hänen tulee kuolla, koska sai lemput Doña Analta (Géraldine Pailhas): ainoalta naiselta jota hän on koskaan rakastanut. Kuoleman tulee tietenkin olla arvokas. Niinpä Don Juan kiipeää suuren mainoskyltin päälle odottamaan miekka kädessä arvoisaa vihollistaan Don Francisco Da Silvaa. Ennen miekkailukumppania paikalle kuitenkin pyörähtää poliisit sekä tohtori Jack Mickler (Marlon Brando). Kädenkäänteessä nuori mies kuskataan psykiatriseen sairaalaan. Tohtori Mickler saa kunnian ottaa mies viimeiseksi potilaakseen ennen eläkkeelle siirtymistään. Yhteisissä terapiaistunnoissa kuitenkin paljastuu tohtoriakin hämmentäviä asioita, ja Mickler joutuu pohtimaan onko naamiohemmo ihan normaali kajahtanut hyypiö vai ihka oikea Don Juan.
Huolimatta hyvin nimekkäistä näyttelijöistä, Don Juan DeMarco on jäänyt erittäin pienelle huomiolle. Osasyynä tähän voi olla romanttisten komedioiden reipas ylitarjonta. Jeremy Levenin ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvassa ei kuitenkaan ole mitään varsinaista vikaa muuta kuin se, että se eroaa hyvin vähän muista saman genren elokuvista.
Elokuvan ohjaus on onnistunut ihan hyvin. Tarina kulkee tasaisen tappavasti eteenpäin, vaikkakin vauhdikkaaksi ei sitä voitane sanoa. Plussaa tulee näyttävistä maisemista, joista etenkin elokuvan flashback-osioissa pääsee nauttimaan. Musapuoli on tuttua siirappia, ja Bryan Adams saa kunnian kiekaista elokuvan ns. pääkappale “Have You Ever Really Loved A Woman?”. Elokuva ei kuitenkaan yllä teknisessä osaamisessaan edes hyvä arvosanaan. Sen suurin synti on ärsyttävät klaffivirheet, joita riittäisi useaankin elokuvaan.
Elokuvan ehdoton pelastus on osaava ja karismaattinen näyttelijästö. Vanha herra Brando on elokuvan ehdoton kuningas, vaikkakin paikoin on pientä haparointia havaittavissa. Miehestä näkee, että hän pystyy ja osaa hoitaa työnsä erittäin hienosti. Onneksi Depp vaatimalla vaati juuri Brandoa elokuvaa. Toisen vahvan roolin tekee Faye Dunaway tohtori Micklerin vaimona. Juuri Dunawayn ja Brandon, kahden kokeneen ammattilaisen yhteisiä kohtauksia on erittäin hienoa katsella. Ne ovat elokuvan ehdottomia helmiä. Hyvät roolit vetävät myös Géraldine Pailhas ja Talisa Soto, jotka myös tuovat mukavasti latinoväriä elokuvaan.
Johnny Depp ei pääse lähellekään samaa tasoa, mitä hän esitti Don Juan DeMarcoa ennen tulleissa Ed Woodissa ja Gilbert Grapessa. Ainoa mikä sytyttää Deppin roolin henkiin on kohtaukset, jotka on toteutettu Brandon kanssa. Ulkoisten avujen perusteella Depp sopii kuin nakutettu latinohurmurin rooliin, mutta pelkkä habitus ei riitä, kuten tiedetään. On roolisuorituksella hyvätkin hetkensä, mutta lopulta se vaipuu kuolevaisten tasolle. Tasaisen tyydyttävästä roolisuorituksesta Depp ansaitkoon ***-laakia.
Don Juan DeMarco kulkee rakkauskomedia-nimikkeellä, vaikka varsinaista komiikkaa siinä on vähän. Jos elokuvalle antaa mahdollisuuden, niin huomaa, ettei se ole ollenkaan huono, se on vain niin tavallinen. Tavallisuus onkin elokuvan kompastuskivi. Vahva näyttelijäkaarti kuitenkin pitää huolen siitä, ettei leffaa voi paljon morkatakaan. Varsinkin Brando onnistuu nostamaan elokuvan tunnelmaa, erityisesti joko Deppin tai Dunawayn kanssa toteutetuissa kohtauksissa. Don Juan DeMarcoa voi suositella romantiikannälkäisille katsojille, ja ehkä myös Brando- ja Depp-fanienkin tulisi tämä kela tarkastaa.
nimimerkki: John Christopher Depp II
