Joe ja Billy Bob vilauttavat vapaudut vankilasta -korttiaan ja karkaavatkin ajaen varastetulla betorniautolla porttien läpi. Äijät alkavat ryöstelemään pankkeja kun keksivät nerokkaan idean. Nämä menevät rimputtelemaan pankinjohtajan ovikelloa työpäivän aattoiltana. Heput viettävät illan jutellen mukavia ja illastaen herrasväen kanssa. Aamulla mennään hiukan ennen aukioloaikaa porukalla tyhjentämään kassat. Media ristii heidät sleepover banditseiksi (slipoveri bandits :))
Mukaan joukkioon eksyy avioliiton myrskyissä merisairaaksi tullut Kate. Pientä romanssin poikasta on tarjolla ja eukko pyörii kolmantena pyöränä osaamatta valita kumpi on ihanampi, Joe vai Billy Bob.
Mistä lie johtuu, että nykyään niin monet leffat alkavat loppukohtauksesta ja sitten hypätään setvimään tilanteita kuinka tähän on tultu. Joskus muinoin idea oli hieno, mutta nyt sitä käytetään joka toisessa pläjäyksessä ja hiukan alkaa jo puuduttamaan. Alkuun leffa vaikuttaa kuitenkin mukavalta, mutta homma jää jotenkin rullaamattomaksi. Loppu on ihan jees, mutta hyvin tutun oloista meininkiä. Joe ja Billy Bobin parivaljakkotouhussa kohtaa kaksi vastakohtaa. Joe on sähäkkä kovis ja toimii arvaamattomasti. Billy Bob on ajatteleva osapuoli, tarkkailee itseään kaikkine vaivoineen ja on oikeastaan aika nynnerö. Ei pahemmin mitään uutta parivaljakkorintamalla.
Tahtipuikkoa heiluttava ja megafoniin huuteleva Barry Levinson on kokeillut jo melko monia leffatuotannon osa-alueita. Äijä näyttää olevan kuin kala vedessä niin ohjaajana, näyttelijänä, käsikirjoittajana kuin tuottajanakin. Tällä kertaa on vuorossa tosiaan ohjaustouhut ja ne hoidellaan ammattitaidolla.
Melko tavallinen leffa… harmi, sillä hiukan korkeammalla oli odotukset.
