Kaikki se vähäinen etukäteissuitsutus mitä Deepwater-elokuvasta leijuu, johtaa jokseenkin harhaan. Vertaukset ja viittaukset henkeäsalpaavaan Donnie Darko -mestariteokseen koskettavat onneksi lähinnä vain järisyttävää laatua, sillä mitäpä sitä edes valioluomuksia kloonaamaan. Kyse ei ole myöskään mistään perverssistä lahtaus-jahtaustrilleristä, jossa esiintyisi keski-ikäinen pariskunta ja teräaseita.
Mutta mikä on varsinainen lopputulos? Vuoden 2005 ylivoimaisesti paras elokuva. Sinällään yksinkertaista juonta punotaan hallitusti kietoen ja kierossa jännityksessä katsojaa pitäen. Tunnelman kanssa tasapainoilu tuo mieleen David Lynchin, ja tietty hämäryys kyllä antaa ymmärtää että Marfield on Twin Peaksinsa katsonut. Onneksi Deepwater on kuitenkin erittäin omaperäinen ja itsenäinen teos.
Nat Banyonin (Black) nuorekkaan umpiluinen ja hyväntahtoisen epäluuloinen persoona on valittu huolella. Joku tunnetumpi ja itsestäänselvä kasvo olisi pilannut kaiken. Myös tietty helppo ratkaisu eli Liisa-Ihmemaassa -tyyppinen ihmettelijä vaivihkaisen vinossa maailmassa on onneksi vältetty.
Selkein vastakappale Banyonille on Finch (Coyote), jonka nimi on aika tyypillinen kaikille kieroilijoille. Tietoisuus ja alitajunta painivat yhä verisemmin keskenään tämän timanttivaunun vyöryessä eteenpäin. Mistään maailmoja sekoittavasta ei ole kysymys, hyvällä maulla valitut katsojalle asetetut kysymykset ja omituisesti kauniit idyllit riittävät paremmin kuin hyvin takaamaan nautinnon. Kysymys ei ole varsinaisesta arvoituksesta eikä vaikeasta juonesta, tulkinta on aivan omanlaistaan ja nautittavaa seurattavaa.
Jossain vaiheessa katsojan suhtautuminen kääntyy päälaelleen nuoren ja vanhemman miehen välilllä. Elämää on kuitenkin myös käännekohdan jälkeen, sillä jo sitä ennen varovaisesti alkanut värien ja hyytävän intensiivisen musiikin käyttö laajenevat entisestään. Kylmät siniset hetket, peilityyni teräksenharmaa vesi ja läpitunkeva keltainen aurinko pusertavat Blackia ja vuoroin myös hehkeää Mia Maestroa. Nat Banyoniin pääsee jatkuvasti yhä paremmin käsiksi psykologisesti. Mielenkiintoista miten osuvasti Deepwaterin tehosteita onkaan säädetty, ne onnistuvat siinä missä useimmat muut vetävät aina yli. Ei pelkkää välkettä eikä räpsettä, vaan visuaalisuutta tarpeen mukaan ja taidolla.
Suosittelen tätä modernia ja kaikissa aistimissa ja aivojen sopukoissa juhlivaa hienostunutta trilleriä kaikille, jotka ovat kyllästyneet materialistisiin spektaakkelihin tai haluavat muuten vain nähdä omalaatuisen ja tasapainoisen elokuvan isolla E-kirjaimella. Strutseja, maalia, järvi, pimeää vuorovaikutusta, mielikuvitusta, raivoa ja värejä. Mahtavaa, jos ja kun minulta kysytään.
nimimerkki: Organismi
