Tästähän se kaikki rymistely sai alkunsa. Monella tavoin pidän leffaa jonkinasteisena kulttitapauksena. Nykyäänhän leffa tunnetaan ehkä parhaiten “rambo ykkösenä”, mutta alkuperäista meininkia kunnioittaen Taistelija on leffan se ainut oikea nimi!
Kaikin puolin Taistelija on verraton toimintapläjäys. Vietnamin sotatantereelta kotikonnuilleen palaava John Rambo joutuu pienen kyläpahasen poliisien kiusattavaksi. Johnny heitetään tietenkin putkaan mutta kun kommandon sotavaihde on vielä päällä onnistuu hän karkaamaan kaupungin laitamilla sijaitsevaan erämaavuoristohässäkkään. Näin saadaan aikaan sotavoimienkin apua tarvitseva ihmismetsästys.
Tässä David Morrelin romaanin perustuvassa elokuvassa kaikki on vielä ikäänkuin kohdallaan. Stallone vetää yhden vakuuttavimmista esityksistään ja samoin tekee muuten myös Brian Dennehy. Dennehy on kyllä pääasiallisesti vastenmielistä katseltavaa, mutta tässätapauksessa tuo ällötys koituu roolia ajatellen hemmon eduksi. Juntti mikä juntti. Kolmas tapaus on Mr Crenna. Hemmohan oikein nousi staraksi Rambon esimiehenä ja eräänlaisena isähahmona “En tullut pelastamaan Ramboa teiltä, vaan teidät Rambolta” -näinhän se lähtee. Kolmososassahan äijä kyllä vetää jo elokuvahistorian huonointa läppää, mutta ei nyt anneta sen vaikuttaa.
Johnnyn toiminta metsässä on riemastuttavaa katseltavaa. Kyllä se melkoinen erämies on, pakko todeta. Siihen kun vielä lisätään nämä aseenkäsittelytaidot joista jokainen kadettikoululainen näkee märkiä päiväunia. Ei siinä puhetaitoa tarvita kun mies selvittelee mielipiteitään systeemin mädännäisyydestä. Lopun “avautuminen”, jossa Rambo tekee suuren tilityksen ennen loppuratkaisua on kylläkin kauheata katseltavaa, Syltystä ei vaan yksin kertaisesti ole noiden suurten tunteiden tulkitsijaksi. Tämä verottaakin yhden ilkeän laukauksen muuten niin täydelliseltä teokselta.
Näin jälkeenpäin voimme tietenkin jälkiviisastella kuinka Stallonea on aina vaivannut tuo voitonmaksimointi amerikkalaiseen tyyliin. Kansaahan pitää lypsää niin kauan kuin vaan mahdollista ja näin tehdään jatko-osia, joista lopulta saadaan itse Mr Presidentkin innostumaan. Niin tehtiin Rockyn kohdalla ja niin kävi myös Rambollekin. Molemmissa tarinoissa kokonaisuutta tarkasteltaessa taso laski osa osalta kuin vietnamilaisen härän häntä. Valitettavasti jatko-osahirviöt vaikuttavat aina myös siihen sarjan ensimmäiseen pläjäykseen.
First Blood on kuitenkin rehellisen suoraviivainen toimintapläjäys, jonka vaikutus etenkin jatko-osan kannalta, on ollut omassa genressään kiistaton. Se on elokuva joka toimii lähes joka tilanteessa. Äijäporukalla öristessä, seuravana aamuna vapistessa tai silloin kun “nyt ei muutakaan tekemistä keksi”.
