Speedy Gonzales (Pertti “Spede” Pasanen) saapuu muulillaan New Yorkin rauhalliseen pikkukaupunkiin selvittämään veljensä Moses Gonzalesin salaperäistä kuolemaa. Kaupungissa hän saa melkoisen kylmän vastaanoton ja häntä kehotetaan lähtemään New Yorkista ennen kun jotain vieläkin pahempaa sattuu. Mutta Speedy ei olekkaan ihan mikä tahansa jätkä ja hän on päättänyt selvittää veljensä kohtalon hinnalla millä hyvänsä. Samaan aikaan toisaalla Hämeen Hitain (Simo Salminen) mittelee voimiaan Maailman Hitaimman (Heikki Huopainen) kanssa ja epätoivoinen Clyde- niminen desperado (Pertti Melasniemi) yrittää ryöstää pankkia sangen huonolla menestyksellä. Tässä lähtölaukaukset Spede Pasasen westernille. Aivan, kuulitte täysin oikein.
Muttei Speedy Gonzales ole ollenkaan huono elokuva. Jo lapsena kuuleman mukaan länkkäreistä digannut Spede on ohjaajakaverinsa Ere Kokkosen kanssa sekoittanut hienosti soppaan Leonen spagettiwesterniä, perinteisempää John Ford- tyylistä jenkkiwesterniä sekä tietysti spedemäistä huumoria, joka katsojasta riippuen joko ihastuttaa tai vihastuttaa.
Tämä pläjäys ei ole kuiteinkaan sieltä spedeimmästä päästä, itse asiassa koko leffa on hyvin kaksijakoinen: toisinaan se on jopa täysin vakavastiotettavaa länkkäriä kostotarinoineen (joka on kuvattu porvoolaisella hiekkakuopalla), toisinaan se on taas armotonta parodiaa joka hekottelee omahyväisesti jenkkiwesternien naiiveille kliseille. Eli se samaan aikaan sekä nauraa että rakastaa länkkäreitä. Mitä Spinal Tap oli hardrockille, sitä Speedy Gonzales on lännenelokuvalle. Eritoten leffassa pisti silmään, tai siis pikemminkin korvaan, Jaakko Salon poikkeuksellisen hieno musiikki joka leikittelee nerokkaasti Ennio Morriconen legendaarisilla teemoilla. Varsinkin elokuvan loppupuolella soiva “Haaskalinnut saalistaa” ansaitsee erikoismaininnan.
Näytteljiäkaartista voi pongata monia suomalaisia tähtinimiä, valitettavasti Vesa-Matti Loiri loistaa poissaolollaan koska hän mursi jalkansa juuri ennen kuvauksia. Sääli, muttei se sentään elokuvalle turmioksi ollut. Spede on loistava perinteisenä lännensankarina, kuten myös elokuvan maskuliinisin hahmo Tarja Markus. Simo Salminen on Hämeen Hitain, Tuntemattomasta Sotilaasta tuttu Olavi Ahonen baarimikko-hautausurakoitsija sekä Esko Salminen hulvattoman rasistinen Manolito. Tyypeiltä luontuu sekä vakava näyttely että komiikkakin.
Kaiken kaikkiaan ei suomalainen westerni ole ollenkaan niin epätoivoista katseltavaa kun voisi kuvitella. Elokuva on ehdottomasti yksi parhaita parodioita koskaan ja western-faneille tämän voisi jo sanoa kuuluvan yleissivistykseen. Kunhan ei anna välillä vilahtavien koivujen pilata illuusioita, luvassa on Spedeä parhaimmillaan.
