Jonathan Demme ohjasi kiitellyt teokset Uhrilampaat ja Philadelphia. Tietääkö kukaan mitä äijä nykyisin duunailee? Minä en ainakaan tiennyt, kunnes lainasin kirjastosta tämän elokuvan. Demmen tuotantoahan on nyt kyseessä. Miehen filmografiaa kävin vähän urkkimassa ja hänen kahden merkkiteoksensa jälkeen hän on vähän pysytellyt pimennossa. Muutama dokumentti on tehtailtu, mutta myös “oikeata” elokuvaakin on vähän käsitelty. Tämä tekele kuuluu niihin “oikeisiin” elokuviin.
Beloved – Rakastettu perustuu Toni Morrisonin Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneeseen romaaniin “Minun kanssani, minun rakkaani”. Tuollaista infoa sain videon kotelosta. En tiedä kirjasta paljon mitään, sillä en ole sitä lukenut, enkä luultavasti koskaan siihen kynsiäni tule iskemäänkään tämän nähtyäni. Se on varmaankin aika kunnioitettu ja arvostettu teos kuitenkin, kun kerran Nobelin kirjallisuuspalkintokin kolahti. En tiedä mitä mieltä kirjan lukeneet ovat tästä filmatisoinnista, mutta minusta se oli varsin ontto elokuvana.
Mistään lasten satutuokiosta ei ole kyse, vaikka Disneyn merkki kannessa komeileekin. Itse asiassa kyseessä on yllättävänkin rajua tavaraa. Erään naisen kauhut on onnistuneesti kuvattu kankaalle. Vaikka leffa näyttääkin rajuja asioita, niin se on silti paikoin liiankin kevyttä ja tavanomaista hollyhuttua. Paikoin taas filmi onkin puolestansa todella raskas. Kirjassa ehkä toimi erilaiset mystiset kohdat (kuten talossa oleva haamu), mutta tässä ne kohdat eivät pahemmin säväytä. Niihin kohtiin ei edes pahemmin syvennytä ja ne jäävät vain tahattoman koomisiksi kohtauksiksi.
Että te lukijat tietäisitte, mistä tässä hommassa on kyse, niin pitää juonikin varmaan kertoa: Eletään 1800-lukua. Värillinen Sethe (Winfrey) on saanut koko elämänsä ajan kokea kovia. Pieniä ilon hetkiä on ollut siellä täällä, mutta surua on ollut aivan liikaa. Lapsia hän halusi suojella hänen käymältä helvetiltä yrittäen tappaa heidät. Neljästä ipanasta Sethe onnistui päästämään hengiltä vain toisen pienistä tytöistään. Aikaa on kulunut ja Sethe elelee rauhaisaa elämää tyttärensä Denverin (Elise) kanssa. Eräänä päivänä oven eteen tupsahtaa Sethen vanha ystävä Paul D (Glover), joka tuli katsomaan vanhaa ystäväänsä 18 vuoden vaelluksen jälkeen. Elämä muuttuu vieläkin iloisemmaksi. Paul tyydyttää Sethen haluja ja heistä on muodostumassa jopa perhe. Sitten taloon tulee vielä outo tyttö (Newton), joka kutsuu itseään Rakastetuksi (sama nimi, minkä Sethe kaiversi kuolleen tyttärensä hautakiveen). Rakastettu ajaa Sethen nurkkaan, jossa hänen pitää kohdata menneisyyden haamut.
Beloved – Rakastettu on todella mahtipontinen. Se kertoo erään naisen selviytymistarinan julmassa maailmassa, mutta onnistuu kuitenkin töppimään ideassaan. Paikoin kuitenkin onnistutaan katsojaakin koskettamaan, mutta sekin meinaa jäädä pelkäksi yritykseksi. Kaiken tuon keskellä Beloved onnistuu olemaan vielä erittäin outo. Pituuttakin on roimasti liikaa, mutta jotenkin tämän katsojan mielenkiintoa pystyttiin silti pitämään yllä eli siitä vähän pojoja lisää.
Ainahan näyttelijät pystyvät myös pelastamaan omalta osaltaan elokuvaa. Kyllä nämäkin tähdet yrittävät, mutta eivät he pläjäystä silti täysin pelasta. Oprah Winfrey vetäisee aika kovan roolisuorituksen ja samoin tekee Danny Glover, joka on kuitenkin nähty paremmissakin rooleissa. Rakastettuna nähtävä Thandie Newton on ehkä roolissansa hyvä, mutta hänen hahmonsa kuitenkin ärsytti minua todella syvästi. Hahmo toi minulle jotenkin mieleen Manaajan riivatun tytön.
Elokuva jää varsin ontoksi. Pituutta on sen verran, että enemmän jorinoita olisi siihen mahtunut. Esimerkiksi Paul D:n elämää ei tarpeeksi valotettu. Sethen elämästä nähdään järkyttäviä takautumia, mutta ne eivät kuitenkaan lisää Sethen hahmoon syvyyttä. Mikä kuitenkin on sen verran mukavaa, niin yleiset kliseet on jätetty pois, eikä tämä nyt niin siirappinenkaan ole. Silti seisotaan välillä liikaa paikallaan ja jauhetaan samoja asioita.
Tässä elokuvassa valkoiset esitellään hyvinkin pahoina. Valkoiset pahoinpitelevät ja raiskaavat mustia naisia. Roturiitoihin ei hyvistä lähtökohdista huolimatta kuitenkaan puututa.
Erittäin herkkien katsojien kannattaa pysyä vähän pois taustalta tämän pyöriessä ruudulla. Kyseessä on nimittäin melko rankkaa tavaraa, mutta ohjaaja Demme ei ole osannut päättää tekeekö kaunistellun sadun, vaiko raadollisen ja realistisen filmin. Nyt on tullut jotain siltä väliltä. Siinä on elokuvan pahin kompastuminen. Demmellä ei ole ollut ihan ajatukset kasassa ja elokuva ailahteleekin aika pahasti.
Ei tämä ihan täyttä roskaa ole. Näillä aineksilla olisi saanut joka tapauksessa aikaan paljon parempaakin. Jos Spielbergin hieno Häivähdys purppuraa oli sinun juttusi, niin tätä voi pienellä varauksella suositella. Hyvien draamojen ystävien kannattaa joskus hyvän ajan kanssa katsella tämä, niin jotain voi jäädä käteenkin.
