Mutkia oli paljon matkassa, mutta niin vain viimein Peter Jackson sai Hobitin ensimmäisen osan teattereihin. Ja voi millaisen hypen saattelemana Hobitti – Odottamaton matka saapuikaan. Hobitti leffoja tehdään nyt sitten samat kolme kappaletta kuin aikanaan Taru sormusten herrasta kirjoista. Se on näin äkkiseltään ajateltuna melko paljon reilut kolmesataa sivua käsittävästä lastenkirjasta, mutta se ei ole koko totuus. Jackson on päättänyt esitellä kirjassa hämärän peittoon jääneet Gandalfin häipymiset (lue: retket/bisnekset ilman kääpiöitä) elokuvassa, ja siitä saadaankin lisäkestoa.
Mutkia on paljon myös Bilbo Reppulin ja kumppanien matkalla keski – maassa. Aluksi tarinaa rakennellaan hyvin, hyvin verkkaisesti. Kääpiöitä alkaa tupsahdella Bilbon kotiin, ja pian jo ollaankin velho Gandalfin saattelemana matkalla kohti Yksinäistä vuorta. Pakko se on sanoa että alku on kyllä niin hidasta menoa, ja Bilbon luo saapuvat mekastavat kääpiöt lähinnä alkavat ärsyttämään. Tusinan kokoinen kääpiölauma jää muutenkin ensimmäisessä Hobitti leffassa vielä hieman varjoon. Toki heidän johtajansa Thorin Tammikilpi (Richard Armitage) on monella tapaa menossa mukana.
Henkilöhahmoista täytyy nostaa esiin yksi uusi, yksi vanha ja yksi uusvanha tuttavuus Tolkien fantasiamaailmasta. Hobitti kirjassa kyllä mainitaan (huom. mainitaan) herra nimeltä Radagast Ruskea (Sylvester McCoy), mutta elokuvassa hän kuitenkin oli enemmän läsnä ja paineli menemään kanivaljakkonsa kanssa. Hän tuo hieman hourahtanutta huumoria elokuvaan, mutta muuten en tajua miksi hänet on täytynyt mukaan laittaa. Kyllä uskon että hahmoja olisi riittänyt tarpeeksi ilman häntäkin.
Kaikille vanha tuttu sen sijaan on tietysti Klonkku. En pysty tarpeeksi sanoin kuvailemaan, kuinka hienoa työtä Andy Serkis oikein Klonkkua esittäessään tekee. Elokuvan hienoin kohtaus oli Klonkun ja Bilbon kohtaaminen Sumuvuorten alaisissa luolissa. Kieltämättä se oli jännittävää myös kirjaa lukiessa, mutta kirjassa se oli myös ainut kohta jossa Klonkku esiintyi. Toivonkin sydämeni pohjasta, toisin kun Radagast Ruskean tapauksessa, että Peter Jackson ja käsikirjoittajat ymmärtävät laittaa tulevassa kahdessa Hobitti – elokuvassa jonkin roolin Klonkulle, toisin kuin kirjassa. Onhan Klonkku kuitenkin yksi fantasiakirjallisuuden kiehtovimpia hahmoja.
Uusvanha tuttumme on tietenkin nuori hobittimies Bilbo Reppuli. Martin Freeman esittää nuorta Bilboa, joka lähtee elämänsä seikkailuun. Ja millä tavalla esittääkään. Freeman tekee yksiselitteisesti elokuvan parhaan roolityön. Bilboa tulee väkisinkin verrattua LoTR – trilogian Frodoon, ja täytyy sanoa, että säälittävään, ruikuttavaan ja suorastaan nalkuttavaan Frodoon verrattuna Bilbo on oikea sankari. Elokuva alussa Bilbokin on totta kai vähän pihalla kaikesta, mutta kasvaa henkisesti elokuvan aikana, ja ottaa hienosti paikkansa retkikunnasta.
Yleisesti katsottuna Hobitti – odottamaton matka on kyllä viimeiseen tippaansa asti hiottua laatutyötä. Lavastus, puvustus ja maskeeraus – valittamisen aihetta ei löydy. Musiikki ja maisemat ovat jylhääkin jylhempiä, ja kaunista katsottavaa ja kuunneltavaa. Kuitenkin kaikki tämä on jo tavallaan kertaalleen nähty LoTR – trilogiassa. Periaatteessa tarina on sama (pelottava matka maailman ääriin), mutta henkilöt erit (no oikeastaan päähenkilökin on sama, avuton hobitti vieraassa maailmassa). Huomaa kyllä myös sen, että käsikirjoitus pohjautuu nimenomaan lastenkirjaan. Tuntuu siltä, että aina selvitään täpärästi ja kenellekään ei koskaan käy mitään. Tolkienin luoma fantasiamaailma on kuitenkin yksi parhaista koskaan, joten kyllä tämän fantasiafanina mielellään katsoi, mutta petrattavaa jäi roimasti kahteen jatko-osaan. Jotain kikkoja Peter Jacksonin pitää jatko-osiin kehitellä, koska silloin ei enää riitä pari hyvin onnistunutta uutta hahmoa, vaikka elokuvat kuvankauniita olisivatkin. Ei tästä toistaiseksi isoveljensä veroiseksi klassikoksi ole.
